Miten akut ladataan oikeasti?

Pohdintoja, rentoutuminen, itsensä tutkiskelu

Täälä pienessä kaupungissa, mummolassa melkein päivittäin istuessani ja katsellesani ikkunasta vesisadetta olen miettiny sitä, kuinka ihminen pääsekin näin rentoon olotilaan jossa itse juuri nyt olen? Mikä lataa todellisuudessa akkuni versus minkä luulin lataavan akkuni? Miksi olen henksiesti näin rauhallinen nyt? Miksi mikään asia ei minua ahdista tai vaivaa niinkuin kotona? Miksi nautin tästä rauhasta näin paljon, kun yleensä se jo viikon jälkeen ahdistaa?

Kotona Helsingissä ollessani kaipaan usein pohjanmaalle. Usein vain siksi, että pohjanmaalla on suurinosa sisaruksistani ja äitini, unohtamatta lapsuudenystäviäni. Olen usein kehunut viettäväni aikaa useamman viikon pohjanmaalla, mutta lähtenyt kuitenkin aikaisemmin kotiin vain siksi, kun kaupungin pienuus on alkanut ahdistaa. Silloin,  kun ihmiset tuntevat toisensa ja heidän tarinansa, mutta eivät ihmistä ja silloin, kun aika ei tunnu kuluvan. Ei ole paikkaa missä "hengailla" sadepäivinä, kuin koti. 

Helsingissä kiireiden keskellä ei joko jaksa/halua keskittyä olennaiseen tai ajatukset purkautuu liian suuresti  ja vieläpä vääriin asioihin. Lapsia kuskatessa harrastuksiin ja kouluihin jää sivussa hitusen aikaa leikkiä nuorukaisen kanssa tai käydä läpi Helsinginalueen leikkipuistoja ystävien kanssa. Ystävien avulla ei tule koskaan tylsiä päivä. Toki on päiviä jolloin ystävillä tai minulla on menoja ja kiertely tai ajankuluttaminen kaupungilla tai puistoissa tapahtuu yksin lasten kanssa. Mukavaahan se on, kun on niin paljon paikkoja nähtävänä ja tapahtumia, että aina on jotain tekemistä. Juuri menojen vuoksi tulee harvemmin istuuduttua kotona vain ollakseen. Kotona ollessa yleensä siivoan tai järjestelen lasten leikkien ja ruokkimisen ohella. Vasta, kun pää lyödään tyynyyn alkaa ajatukset laukata ja tällöinhän (väsyneenä) tiedetysti ajatuksen juoksu ei ole terävimmästä päästä. Turhautuminen ja arjen kiire purkautuu kelaamalla päivän asioita ja mitä kukin on sanonut.. laitetaan turhia analysointi/kiukustumisviestejä läheisille tai rakkaudentäyteisiä viestejä ikävässä ihmisille jotka niitä ei ansaitse. Kamalasti sanottu, mutta jotkut ihmiset on parempi elämämme ulkopuolella, kuin siihen sekantuunena. Iskee morkkis..liiankin usein, aamusin.

Jostain syystä tänä kesänä, sadepäivinä ja täälä pienessä talossa ollessani hermojani on kiristänyt vain kerran, vaikka olen täälä erittäin rakkaan, mutta suorasukaisen äitini kanssa? Miten? En ole edes ikävöinyt Helsingissä mitään muuta, kuin ystäviäni ja sadepäiväntouhuja muualla, kuin kotona. Olen täysin rentoutunut. 

Aluksi täälä olessani epäilin jaksanko olla täälä todella näin kauan ja nyt mietin, että joudun täältä lähtemään jo liian pian! En tiedä johtuuko rentoutuminen siitä, että minulla on täälä auttavia käsiä lapsien kanssa, toki äitini käy töissä ja ei sillätavoin aktiivisesti hoida lapsiani, mutta hän hoitaa lapsille aamupalan pöytään ja saan nukkua pidempään. Jo pelkkä aamulla kukkuminen tekee ihmeitä. Sisarukseni asuvat toki myös täälä suhteellisen lähellä ja heidät kaikki olen kerran reissuni aikana nähnyt ja äitini autolla voin käydä heitä moikkaamassa lähikaupungeissa, jotka ovat noin 1-1,5h matkanpäässä, jos haluan. Tälläkertaa en kuitenkaan niin paljon ole käynyt myöskään heidän luonaan, kun rahallisesti on ollut vähän tiukempaa. Suurinmanosan ajasta olen vain ollut, äidin yksiössä katselemassa sadetta ikkunasta. 

Sadetta ikkunasta katselessa tajusin, että minulla ei ole haluja lähteä minnekkään, haluan vain olla. Entiedä milloin viimeksi olen tähän mielentilaan päässyt. Jollekkin saattaa kuulostaa masentavalta "vain oleminen", mutta tajusin, että se on se syy miksi olen rentoutunut. Olen ladannut akkuni. Mieleeni juolahti ajatus.. "Mitä, jos olisin nyt Las Palmasissa palmujen alla?" Äkkiä mieleeni muistui jouluinen matka Las Palmasiin ja sisäinen olotilani hätä ja kiire. Miksi jollakin olisi hätä tai kiire niin ihanissa maisemissa ja lämmössä? Sielä ollessani minulla oli hätä, että en saisi reissusta tarpeeksi paljon irti lyhyessä ajassa ja kiire kokea kaikki mitä siinä ajassa voi kokea. Jokapäivälle jotain vähän erilaista ohjelmaa ja uusia näkemyksiä niin paljon, kun kameran filmille ja sydämeen vain mahtuisi. Jokapäivä oli pakko käydä jossain edes kerran päivässä. Päivän "vain oleminen" tuntui ajan haaskaamiselta. En siis auringosta ja ihanista olosuhteista huolimatta ulkomailla pääse siihen rentoutumisen olotilaan, koska olen niin halukas kokemaan ja näkemään uutta. Täälä pakotettuna sisälle hunojen sääolosuhteiden alla, ilman "hengailu" pakopaikkaa ja nettikin oli melkein 2 viikkoa pois käytöstä tajusin, että minun on vain pakko olla.  Ilman puhelinta, ilman nettiä, neljän seinän sisällä. Aluksi ahdisti, mutta sitten tästä alkoi nauttia. Tämähän on oikeastaan rentouttavaa, kun tietää, että tämä hupi loppuu joskus.. viimeistän silloin, kun aurinko jälleen paistaa.

Neuvoni siis lukijoille jotka haluavat oikeasti puhdistaa päänsä pakonomaisista ajatuksistaan ja rentoutua: Mene hiljaiseen paikkaan muutamaksi viikoksi, vaikka mökille, paikkaan joka on mahdollisimman pieni ja et pääse liikkumaan normaaliin tapaasi. Ota mukaasi vaikka kirja, jos lapsesi ovat sen ikäisiä, että sinulla on aikaa tai mahdollisuus lukea. Jätä internet selailut ja turhat puhelut sekä yhteydenotot reissusi ajaksi tekemättä (tämä on vaikea) ja keskity rauhallisiin pitkiin aamu sekä iltarutiinehin perheesi kanssa tai yksin. Nauti luonnosta ja tee retkiä luontoon tai sen läheisyyteen. Ole vain tylsien päivien kanssa, vaikka aluksi aika ei mihinkään kulu, mutta pian jo näet elämäsi ongelmakohdat selkeästi ja helposti lähestyttävinä asioina. 

Täytyy sanoa, että tämä rauhallinen ns. tylsännäköinen reissu on rentouttanut minua enemmän, kuin mikään ulkomaanmatka. En pelkää mennä takaisin hulluun arkeeni ja kohdata ongelmani silmästä silmää. Suurimpana ongelmana edesmennyt parisuhde.. En ikävöi turhaa vaan nautin omasta minuudesta sekä perheestäni joka minulle on suotu. Olen siunattu. 

Hyvää juhannusta! Tänään lähtee tämä likka reivaamaan ihana ystävän kera. Pitäkää tekin hauskaa :)

Rakkaudella;

Karoliina Jasmine

Mitä vaatteet ja ulkoinen olemuksemme todella viestittää?

Pohdintoja, spekulointia, tyyli, sanatonviestintä, mielipidekirjoitus

Olen lukenut blogikirjoituksia useinkin pukeutumisen viestimisestä ja asia on ollut pinnalla aina. Mitä ihminen viestii pukeutumisellaan vai viestiikö mitään? Olen myös kuullut usein kommentteja vaihtuvan tyylini viestittävän etsiväni vielä itseäni. Onko todella näin ja jos on, kuka sen määrittää? Miksi on sanottu, että itsensätunteva henkilö voi ylläpitää vain yhtä tiettyä tyyliä, rikas ihminen pukee koko perheensä merkkivaatteisiin tai köyhä rikkinäisiin verkkareihin? Miksi vaatteet viestittää ja mitä ne todellisuudessa viestittää?

Luin yhden tunnetun naishenkilön kirjoitusta siitä, kuinka hän halusi henkilökohtaisesti vähentää väärien viestien lähettämistä, koska on pinnallista luoda tietynlaista kuvaa itsestään ulkoisesti eikä haluaisi luoda väärää ensivaikutelmaa, koska ensivaikutelma, jos joku on kaikki kaikessa.. Hän haluaisi  ehkä pukeutua pliisummin, jotta ns. persoonallisuus voisi puhua puolestaan vaatteiden sijasta tai ainakin niin, että vaatetus vastaa hänen persoonallisuutta. Kirjoitusta lukiessani ahdistuin todenteolla. Muistin heti, kuinka ihmiset pitävät minua eksyneenä lampaana vain siksi, että olen kameleontti ja tykkään vaihtelusta ja haasteista. Mielestäni on ihmisistä itsestään kiinni se, miten antaa toisen pukeutumisten vaikuttaa omaan ensivaikutelmaan. Pystytkö todella näkemään pintaa syvemmälle? Antaako sinulle ensivaikutelman ihmisen pukeutuminen vai hänen kehonkieli? Persoonallisuus, ehkä ensimmäinen lause jonka hän suustaan päästää, hymy vai ne vaatteet?

Toki olen kovastikkin sitä mieltä, että jos on menossa esim. tärkeään työhaastatteluun, asuntomarkkinoille tai vaikka vaatekauppaan, kohdellaan sinua hyvin pukeutuneena erilailla, kuin jos menisit paikanpäälle "pieruverkkareissa". Pinnallista? Ehdottomasti! Panosta siis pukeutumiseen tietyissä tilanteissa asian tiedostaen, mutta toisaalta.. Pelastaako ne vaatteet sinua edes pakottavista tilanteista, jos suustasi lentää harkitsemattomia sammakoita tai jos sieltä suusta ei kuulu päinvastoin inahdustakaan? Tuskinpa! Jossain vaiheessa kuitenkin "vaatteet riisutaan" ja jäljelle jää vain ihminen itse.

Työympyröissä, että lähipiirissä on usein tokaistu ettei koskaan tiedä millaisena minut seuraavan kerran näkee. Minusta se on melko hauskaa! Tykkään ilmaista itseäni pukeutumisella ja pukeudunkin usein fiiliksen mukaan. Tyyligenreä löytyy kaapista teini hip-hop lookista aivan classiseen tai 15cm bilekorkoihin. Monen tyyligenren ihannointi toki tuottaa vaikeuksia siinä määrin, että kaupasta voisi lähteä mukaan mitävain tai melkeinpä kaikki. Näen kaikissa vaatteissa potentiaalia ja moni

kanssashoppailija pyörittelee silmiään. Monet hiustyylit sopii mielestäni kasvoihin, kuin kasvoihin

oikein pukeutumalla ja pienellä ehostamisella. Tämänpä vuoksi en osaa yhtään ajatella mitä minä viestin milloinkin eri tyylejä päälle pukiessani. En toisaalta jaksa edes asiaa sen koommin miettiä. Toki joskus, kun kaivan vaatekaapinkätköistä vaatteita ja koen ilmaisevani fiilistäni rävähtävillä vaatteilla juuri oikein ja lähden itsevarmana kotiovelta ulos, hetken itsevarmana ulkona kävellessä kuitenkin ihmisten tuijotukset ja silmäilyt voi saada aikaan reaktion jolloin tekisi mieli juosta takaisin kotiin vaihtamaan "paremmat vaatteet". Kertooko tämä toisista ihmisistä jotain vain minusta?

On minusta totta, että vaatetustyyli voi luoda tietynlaisen kuvan ihmisestä jos sinä itse annat itsellesi mahdollisuuden ajatella niinkin pinnallisesti, mutta loppuviimeksi ei vaatteet kauas pelitä. Moni haluaa kuulua massaan ja pukeutua niin kuin suurinosa kanssatallaajista. Minusta on rohkeampaa ja vähemmän pinnallista erottua joukosta, kuin se, että oletetaan ulkonäin kertovan kaiken sinusta, se on pinnallista. Olettamus siitä, että pinnalliset asiat vaikuttavat ihmisten kuvaan sinusta ruokkii juurikin sitä, että viimeisillä rahoilla tai luotolla ostetaan Michael korsin kengät tai louis Vuittonin laukut, että voidaan olla jotain ja ruokkia ihmisten mielikuvaa itsestään. Todellisuudessa kuka vain voi ostaa merkkilaukun jos vain tarpeeksi säästää. Ikinä ei voi tietää onko laukun kantajalla todellisuudessa rahaa vai haluaako hän vain näyttä siltä, että olisi rahaa. Juurikin tästä syystä ei saisi vaatteiden ikinä antaa ensivaikutelmaa toisesta ihmisestä. Vaikka pidän hienostelusta osittain, tykkään brändeistä, tykkään myös ihan perusvaatteista enkä häpeä sitä myöntää. En häpeä näyttää erilaiselta tai oudolta, en myöskään häpeä sanoa ääneen jos päässäni on pidennykset lookkini viimeistelyn vuoksi. Kun menen juhliin tykkään panostaa ulkonäkööni, koska en sitä muutoin tee ja se on minusta mukavaa. Olen kuullut usein ristiriitaisia kommentteja liittyen luonteeseeni ja ulkonäkööni. Moni minuun paremmin tutustuttua on sanonut, että on luullut minua ihan pinnalliseksi tai perus "stadin muijaksi", mutta olenkin sisältä aivan muuta. Olen spontaani, rivosuu ja räväkkä ja joskus myös erittäin tylsä.

Olen myös joutunut ristiriitoihin ystävieni kanssa, koska he ovat saaneet tietynlaisen kuvan toisistaan ja olen aina painottanut sitä, että ulkokuori ei ratkaise. Minulla on ystäviä, jotka pukeutuvat, kuin barbit, ystäviä jotka panostavat määrän sijasta laatuun ja taas toisia joita panostaminen ei kiinnosta laisinkaan, silti he kaikki ovat sisältä kultaa. Aina kovin laittautuneita ystäviäni luullaan usein koppaviksi, itsekkäiksi tai vaikeasti lähestyttäviksi ensivaikutelmaltaan. Todellisuudessa juuri he ovat olleet aidoimpia sisältä, kuin moni muu sekä aina tarjoamassa apuaan ehdoitta. Kovin laittautuneesta ihmisestä voi saada kuvan, että henkilö olisi kovinkin epävarma itsestään. Kuitenkin juuri nämä laittautuneet ihmiset, jotka ovat rohkeasti omia itsejään eivät koe itseään huonommaksi tai tarvetta

sanoa "kiva nyt, kun sulla on noin nätit vaatteet", vaikka kaverilla olisikin hienot tai vähän

näyttävämmät vaatteet, kuin itsellään. Epävarmempana pitäisin ihmisiä, jotka pukeutuvat täysin samankaltaisesti  kaikkien muiden kanssatallaajien kanssa. Kun katukuvassa näkyy jokatoisella valkoiset Allstarsit ja Louis Vuittonin laukku, kuvastaa se minusta enemmän epävarmuutta, kuin erilaisuus tai ulkonäköön panostaminen.

Henkilökohtaisesti lankean muotihoukutuksiin itse liiankin helposti ja tykkään mässäillä ja kokeilla vaatteita. Tiedän omaavaani tietyntyyppisen vartalon ja äitini tyylikonsulttina on tehnyt selväksi millaisia ja minkämallisia vaatteita minun tulisi pitää, että vartaloni näyttäisi olevan tietyssä geometrisessä balansissa, mutta uhmaan sääntöjä ehdoitta. Minusta olisi tylsää kulkea vuodesta toiseen samanmallisissa luomuksissa joissa vain printti tai värit muuttuvat. Joku voi saadakin tästä vääränmallisten vaatteiden pukemisesta kuvan, että en tunne oman vartaloni ääriviivoja, mutta saakoot!

Koko asia  tiivistettynä on, että älkää antako vaatteiden liikaa muodostaa teille kuvaa ihmisistä, koska vaatteet ovat vain ihmisen ulkokuori. Älkää antako ihmiset merkkivaatteiden muodostaa teille kuvaa rikkaasta ihmisestä. Kuka vain voi sosiaalisessa mediassa laittaa kuvia kalliista vaatteista ja shampanjasta saaden ihmisten ihailuja puolelleen, tietämättä millaista löylytystä voi kyseisen henkilön elämä todellisuudessa olla ja kuinka pitkän pennin on pitänyt venyttää kaikki nuo saadakseen. Älkää myös hyljeksikö tai osoittako sormella rohkeasti erilaisuutta ilmaisevia ihmisiä, koska he voivat olla elämäsi suurin siunaus. Ihminen joka pukeutuu, kuin hippi voi olla vähemmän hippi, kuin ihminen joka pukeutuu merkkifarkkuihin.

Neuvoni olisi lukijoille se, että pukeutukaa rohkeasti niin kuin haluatte, ilmaiskaa itsejänne ja älkää liikaa miettikö sitä mitä ihmiset miettivät sinusta, koska se ei ole sinun ajatusmaailmasta kiinni vaan heidän.

Rakkaudella

Karoliina Jasmine