Virheistä viisaampana
Kakkuja on nyt tehty niin paljon, että olen oppinut paljonkin uutta kakuista ja muustakin leipomisesta epäonnistumisten kautta, tietenkin. Ajattelin nyt jakaa muutamia huomaamania asioita kakuista ja siitä miten onnistut melkeinpä varmasti!
Käytän leipomisessa paljon Kinuskikissan ohjeita etenkin täytteiden ja kreemien teossa. Parhaaksi kakkupohjaksi sokerimassakakkujen teossa olen todennut amerikkalaisen kakkupohjan johon tulee kanamunan, sokerin ja jauhojen lisäksi runsaasti voita, tuorejuustoa, vaniljaa sekä ruokosokeria. Ohjeen olen saanut ystävältäni, joka lahjoitti minulle kakkukirjasen täynnä mitä erikoisempia täytteitä ja erilaisia kakkupohjia. Muutaman kerran olen tehnyt gluteenittomiakin kakkuja sokerimassa päällysteellä ja todennut, että pelkkä perunajauhopohja on liian höttöistä jos haluaa tehdä ison näyttävän sokerimassakakun. Gluteenittomassa kakussa pelkkien perunajauhojen sijasta kannattaa käyttää gluteenitonta jauhoseosta, jotta pohjasta tulee tiivis sekä kestävä. Samoin isoissa ihan normaaleissakin kakkupohjissa, mitä tiiviimpi kakkupohjamassa sitä paremmin pohja kestää painoa ja sitä on myös helpompi muokkailla haluttuun muotoon.
Toinen tärkeä seikka kakkujen onnistumisessa on täytteet. Tärkeintä on ettei raskaissa asetelmissa ole liian löysä täyte vaan täyte on paksua ja kiinteää. Liian löysä täyte tursuaa raskaan kakkupohjan välistä ja myös sulattaa sokerimassaa, jos sokerimassa on liian kauan kosketuksissa täytteen kanssa.
Myös muita huomioitavia seikkoja on tukirakenteet. Olen tehnyt monikerroksisia kakkuja joissa pohja ei ole kestänyt kakun painoa ja confetin neuvoja käyttäen sain tukirakenteet sekä pohjan, jonka avulla monikerroksinen kakku pysyy kasassa, aivan loistava keksintö! Ennen käytin ainoastaan tukipylväitä ilman tukipohjaa jolloin kaikesta huolimatta kakuista tuli hieman vinoja.
Sokerimassakakut kannattaa AINA päällystää kreemillä, koska kreemin kovettuessa on sokerimassa erittäin helppo muotoilla haluttuun muotoonsa kakun päälle, eikä sokerimassa repeile tai sula liian löysän päällystyksen vuoksi. Sokerimassaa on hyvä varata vähän liikaa mielummin, kuin liian vähän. Sokerimassan muotoilu kakun päälle on helpompaa, kun massa ei ole liian ohutta vaan sopivan paksuista ja sitä on riittävästi leivttyäkseen myös kakun reunojen ulkopuolelle.
Sokerimassat.. ah nämä ihanat sokerimassa..
Viimeisin huomioni oli kinuskikissan massaan tutustuttuani eri merkkisten massojen erilaiset ominaisuudet. Vaikka hintaluokka sokerimassoissa saattaakin olla sama, ne poikkeavat todella toisistaan! Dr.oetkerin massa oli todella löysää ja repeili helposti kakun päälle siirrettäessä pehmeytensä vuoksi.. Massa myös tarvitsi paljon tomusokeria ettei tarttuisi kiinni pöytään. Dr.oetkerin massa myös sulaa helposti kakun reunoille, jos joutuu pitämään yön yli jääkaapissa kakun päällä. Nämä seikat kiinnitti huomiota viimeviikolla Dr.oetkerin massaa käyttäessäni. Lempimassani tähän asti on ollut vaahtokakkimassa jota olen itse värjännyt valkoisesta halutun värikseksi. Vaahtokarkkimassa maistuu paremmalta ja on kiinteytensä vuoksi helppo käsitellä, eikä myöskään tarvitse liikaa tomusokeria estääkseen pöytään tarttumista. Viimeviikolla otin myös kokeiluun kinuskikissan vaniljamassan ensimäistä kertaa ja olin todella positiivisesti yllättynyt. Massa ei tarvinnut lainkaan tomusokeria ja makukin oli miellyttävä. Ainoa yllättävä seikka oli, että tätä massaa tarvitsin enemmän, kuin muita käyttämiäni massoja, koska massa ei venynyt äärirajoihin sitä kauliessani. Toisaalta tämä on myös hyvä seikka, koska silloin massaa ei pysty kaulimaan liian ohueksi ja riski repeämisestä on pienempi. Tähän asti siis miellyttävin massa on tuo Kinuskikissan vaniljamassa, aivan super keksintö! Lisää massavertailuja löydät kinuskikissan kotisivuilta, jossa on selitetty massojen erilaisuudet yksityiskohtaisemmin.
Tässä tulee nyt siis liuta tekemiäni kakkuja. Suurinosa on ollut jo jossain somessa esillä!
Jo kahvila Valkoisessa puussa aikanani rakastuin tähän porkkanakakkuun ja mietin mikä siitä teki niin hyvää verrattuna kakkuihin joita aikasemmin olin syönyt ja kyseessä oli siis Amerikkalainen porkkanakakku. Kakku on paksu ja siinä on paljon täytettä. Normaalista porkkanakakusta tämä porkkanakakku eroaa siinä, että taikinaan lisätään myös kookosta sekä saksanpähkinöitä, mehukasta!
Tämä kakku oli ensimäinen tekemäni kermakakku. Kesäinen ja iso mansikkakermakakku tilattiin kastejuhlaan. Toteutukseen olin erittäin tyytyväinen.
Tämä jo bravuuriksi muodostunut suklaa&toffee fudge kakku sopii juhlaan, kuin juhlaan. Tämä kakku oli tavanomaista suurempi, halkaisijaltaan 26cm. Yleensä tilattu 18cm koossa. Tähän kakkuun tulee paljon suklaata (noin 1kg ) sekä paljon voita ja toffeetta. Ällönmakea herkku, ei kaikille uppoa, suklaanystäville kyllä! Täytteenä on suklaaganache. Jolleikkin olen toiveesta lisännyt ganachetäytteeseen chiliä.
Tämä gluteenittoman kastekakun täytteenä oli sitruuna- sekä vadelmahyydykerma. Tein ensimäistä kertaan sokerimassasta kengät itse. Sokerimassalla kuorruttaminen ei tässä tapauksessa mennyt aivan nappiin ja siksi kakussa keskellä pieni sokerimassa ryppy. Päällystämisvaiheessa kreemi jäi liian vähäiseksi jonka vuoksi massa ei kunnolla kiinnitynyt kakun päälle.
Omaan kokeiluuni pääsi myös tällainen modernimpi minttu-suklaaganachekakku. Toteutus erittäin yksinkertainen ja koristelut olivat kaupan minttusuklaakeksejä.
Tämä masukakku tilattiin babyshowereihin. Makuna oli kinuskikreemi sekä vadelma- ja sitruunahyydykerma. Kakku oli ensimäinen masukakkuni ja harmittamaan jäi sokerimassan vähäisyys jonka vuoksi alla oleva kreemi hieman loisti läpi. Mekko koristeltiin syötävällä sprayglitterillä. Väristä saattaa päätellä, että tulossa oli pieni poika <3
Juustokakkuihin jo kyllästyneenä annoin juustokakuille vielä mahdollisuuden. Tämä juustokakkuohje on suoraan kinuskikissan sivuilta. Ihanan raikas limejuustokakku oli paras juustokakku jota olen tähän mennessä maistanut. Aikoinaan juustokakkuja älyttömästi tehneenä niihin jo kerennyt kyllästymään. Tämä raikas limejuustokakku sai kuitenkin vanhan juustokakkukipinäni syttymään.
Tämän prinsessakakun myötä tajusin tukirakenteiden tärkeyden. Musta eli alin kerros oli suklaakakkupohja mansikka-kinuskitäyteellä ja muut kerrokset olivat tuorejuustokakkupohjia suklaa, mansikka ja kinuskitäytteellä. Kakussa oli tukipylväitä, mutta ne eivät riittäneet pitämään kakkua tarpeeksi pystyssä vaan alin kerros kärsi muiden kakkukerrosten raskaasta painosta sen verran, että kakusta tuli silmiin nähden hieman vino. Harmittelin kovasti kohtaloa, koska kakku olisi voinut olla todella upea. Virheistä siis viisaampana on muistettava, että näin suurissa kakuissa välilevyt ovat ehdottomia!
Muutama mansikkasuklaa muffini prinsessa teemaan liittyen syötävillä timanteilla ja helmillä.
Ensimäistä kertaa tein kerrostetun barbikakun 1v synttäreille. Barbiosuus oli hyvin onnistunut, alempaan kerrokseen en ollut täysin tyytyväinen. Tämän barbiosuuden kuorruttamiseen meni vähän reilu 1kg vaahtokarkkimassaa. Makuna vadelmahyydyke ja sitruunatuorejuustokerma. Samoille juhlille tein myös ensimmäiset cake popsit tai oikeastaa cookie popsit. popseihin tuli Murukeksejä sekä lemon curd tahnaa. Massan kuorrutin candymeltseillä ja koristelin erilaisin koristein. Sitruunamuffinsit tulivat myös samoihin juhliin ja pursotuksessa käytin ensimäistä kertaa russian tyllaa.. Kuorrute ei ollut koostumukseltaan ihanteellisen kuohkea kuorrutukseen joten pursotuksesta ei tullut niin näyttävä, mutta kuorrutteen ollessa tarpeeksi ilmava osaan vain kuvitella kuinka upeaa jälkeä tällä tyllalla saa aikaan.
Tässä on kaikki viimeaikaiset leipomukseni, lisää luvassa pian!
Rakkaudella:
Karoliina Jasmine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti