Vanhenmuudeen haasteet
Rakkaat lapset, nämä ihanaiset nopeasti isoksi kasvavat ihmisolennot. Ensin ovat pieniä ja äitinä opetetaan perusasioita..ruokailua, kuivaksi opettelua, kiitosta ja anteeksi pyytämistä. Ennenkuin huomaatkaan alkaa esikoulu ja silloinkin koulu tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta. Koulun alkaessa sitä luulee, että huh, lasten ensimäinen suurin etappi on takanapäin ja tästä se äitinä oleminen helpottuu. Joo, noniin kyllähän se fyysisesti helpottuu, mutta henkisesti vaikeutuu. Pitäis osata olla kaikkea, superkokki, aina ajallaan, aina tietää kaiken, aina osallisena vanhempainilloissa, harrastepalavereissa, kavereiden yökyläily asioita setvimässä, pitäisi olla myös miljonääri, viisas ja opettammassa vähän isommista asioista, kuin pepun pyyhkiminen. Pitäisi siis toisinsanoen olla täydellinen kaikessa, koska "Liisankin äiti osaa ja Matinkin isä tekee ja kavereillakin on!".
Sitä jotenkin ajatteli, että koulussa opetetaan ja minä sitten kotoa käsin avustan, jos on vaikeuksia kotitehtävien kanssa.. voi kuulkaa, ei se nyt aivan niin mennytkään. On tässä muutaman kerran luovutettu ja hiuksia halkoen laitettu opettajalle viestiä "anteeksi, en osannut opettaa"..miten noloa!
Olenko minä ainoa koululaisen vanhempi, jolle lapsen opettaminen on näin hankalaa? Mitä jos minä en osaa opettaa? Mitä, jos en opeta lapselle hyödyllisellä tavalla, vaan teen opetuksellani päinvastoin karhunpalveluksen?
Riitoja on syntynyt lasten kanssa usein, kun olen vain joutunut toteamaan, että en pysty enempää auttamaan. Heidän kirjoittamasta sanasta puuttuu yksi virke ja olen kertonu mistä kohtaa, mutta en sitä, että mikä kirjain jotta he voisivat itse saada sen onnistumisen kokemuksen osaamisestaan. Usein on myös tullut mietittyä miten on naapureiden lapsilla? Kertooko heidän vanhemmat suoraan, että sanasta uimahalli, puuttuu toinen l kirjain? Mikä on opettamisen käytäntö kotona?
Vastaavia tilanteita on ollut myös matikassa. Piti jatkaa letkaa 100, 90, 80 ...... Selitettyäni ja kysyttyäni, että mitä letkan edellisessa numeroissa tapahtuu? Miten 100 saa 90 ja 90 saa 80, palajastettuani, että kyseessä on -10 laskutoimituksen tulos ja lapsi ei edelleenkään tajua mitä voin aikuisena tehdä auttaakseni häntä oppimisessa? Kuuluisko sanoa, että seuraava luku on 70 ja sitten 60 jne.. opettavatko äidit näin? Mikä on minun roolini äitinä opettaa ja miten? Hyödyttääkö se lastani selviämään sitten matikankokeesta, jos annan suorat vastaukset?.. en usko.
Monena päivänä olen opettajan kanssa ollut yhteydessä ja tuntenut olevani epäonnistunut äiti. Olen sanonut suoraan, että minä en osaa opettaa tätä asiaa osaisitteko te ehkä neuvo miten tämä tehtävä ratkaistaan niin, että hän saa oppimisen hyödyn myös irti? Kotona on pariin kertaan lapsen minulle huutaneet turhautuneena, että heidän OLI PAKKO oppia KOTONA joku lastenhymni huomiseksi (laulu jota en koskaan eläissäni ole kuullutkaan ja kotonamme ei ollut edes nettiä, jotta olisin laulua voinut youtubesta pyörittää..), jouduin vain vastaamaan julmasti, että en osaa enkä tunne laulua. Kauan aikaa jaksoivat lapset minulle vihoitella ja totesin "ei minusta ole opettajaksi, en minä ole opettaja". Välillä tuntuu, että kerran kouluissa opittu on kyllä aika hyvin itselläkin jäänyt unholaan käyttämättömänä tietona. Tuntuu, että lapseni ovat hiljalleen minua fiksumpia ja enemmän perillä maailman asioista sekä historiasta, kuin minä aikuisena ja vanhempana itse.
Miten teillä muilla koululaisten vanhemmilla sujuu nämä ihanat koulun tuomat opetustuokiot? Olenko tehnyt koulusta vain liian totista hommaa ja yritän liikaa, että he oppisivat mahdollisimman paljon vai olisiko sellainen rennompi ote hyödyllisempi lapselle? Onko kukaan muu kokenut epäonnistuneensa opettajan roolissaan äitinä?
Rakkaudella
Karoliina Jasmine
