tiistai 29. toukokuuta 2018

Gugguun urheilumallisto


Kuten jo varmasti monelle on tullut selväksi muoti on intohimoni/intohimomme. Gugguu kidsfashion jokunen aika sitten julkaisi kuvia tulevasta uudesta urheilumallistostaan, joka julkaistiin 25.5 Tampereella gugguun pop up/outlet tapahtumassa. Ensimäisenä kuvat nähdessäni en syttynyt. Saatiin kuitenkin kiva kuuden hengen äitiporukka kasaan ja lähdettiin extemporee Tampereelle (matkustaminen Tampereelle, kun lähijunilla on nykyään ilmaista alle 5v. lapsen kanssa) pop uppiin. Gugguun tapahtumiin voi huoletta lähteä lasten kanssa, koska lapset on otettu huomioon. Oli oma lasten leikkipiste, ohjelmaa, piirrustusta ja herkkuja. Toki shoppailu 1 vuotiaan kanssa ei ole ihanteellista, eikä niin pientä voi jättää edes leikkipisteelle joten kädet vapaina olisi helpointa.

Pop upissa näinkin sitten ensimäistä kertaa livenä uuden malliston ja sehän lähti, kuin lähtikin mukaan. Noah syttyi vaaleanpunaisesta paidasta, jonka väri oli freshin kesäinen, valitettavasti housut jäi ostamatta. Pikkuveljelle löytyi koko setti mustana. Vasta päälle sovittaessa tajusin, kuinka monikäyttöinen asu me ollaankaan saatu matkaan. Mietin paikanpäällä onko liikaa, jos pojalla on koko pinkki urheilusetti, mutta totesin, että tosimiehet (pikkupojat) voi käyttää myös sitä pinkkiä. H&M muunmuassa myy aikuisten miesten puolella pinkkejä collarisettejä ja voin sanoa, että aika päheä näky, kun joku käveli sellainen setti päällä vastaan! 

Sain muutamia kyselyitä, että kuinka nuo gugguun uutudet vastaa kokoaan. Mielestäni vaatteet vastaa hyvinkin kokoaan ja ehkä jopa pienellä kasvuvaralla. Toki meillä ei ole vielä kerennyt ensimäisen pesun kutistumista käydä, mutta meidän 1v. on nyt  82cm pitkä ja hänen ylä sekä alaosa oli 80cm kokoiset. Yhtään isommat ei olisi saaneet kyllä olla. 3v.lla on kuvissa päällä 104cm koko ja hän taas on 113cm pitkä. Hänelle olisi ehkä voinut tuo 110cm istua paremmin, mutta kiireessä silmämääräisesti valittu paita ei ollut yhtään hassumpi, vaikka olikin 10cm käyttäjää pienempi.

Se on jännä miten sitä aina ennakkoon miettii jostain, että "no eii.." ja sitten syttyykin yhtäkkiä ihan täysin. Oletteko te kotiuttamassa gugguun uutta urheilumallistoa? Laittakaa viestiä, jos heräsi kysyttävää.

Aurinkoista tiistaita!
Rakkaudella
Karoliina Jasmine

sunnuntai 13. toukokuuta 2018

Oma äitienpäivälahja.

Moikka taas!

Kauan olen pohtinut miten jatkan blogiani tai jatkanko olleenkaan. En halunnut blogini olevan liian syvällinen ja tummissa vesissä pyörivä, koska vaikka tilanteitani avaan, en itsekään niissä vello. On vaikea lähteä enään ei niin syvälliselle linjalle, kun sielä ollaan jo. Olen kuitenkin tosi paljon hetkessä elävä ihminen ja nautin asioista, jotka tuo positiivisuutta elämääni esim. aurinko, retket ja niinkin pinnallinen asia, kuin VAATTEET. Olen instassa aktiivisemmin päivitellyt kuvia, mutta voisin myös tännekkin tuoda vähän keventämään tunnelmaa.

Lueskelin tuossa, että olin syyskuvia lupaillut ja nythän on jo kesä! Noh, laitan teille pienen koosteen tämän hetken omista suosikeistani ja yritän olla ajautumatta liian usein syvälliseksi. 


Eli tänään asteita oli jo 23 astetta! Vau. Tätä on niin odotettu, pelätty (ettei sitä tule) ja kaikkea siltä väliltä, mutta ihana lämpö. Olen vähentänyt tosi paljon ketjuliikkeistä vaatteiden ostelua ja yritän jatkossakin ostella enemmän etenkin suomalaisilta yrittäjiltä, vaikka niin olen ennenkin tehnyt. Toki välillä esim. Zaraan astellessa en voi väittää etteikö sieltä löydy aina, vaikka ja mitä ihanaa. Harvemmin toki enää edes eksyn ketjuliikkeisiin. Ykkös lasten- ja aikuistenvaate suosikkeihini kuulu tällä hetkellä Vimmacompany etenkin nyt, kun he ovat kehittäneet ja jatkuvasti uusivat malleja. Uusi lastenvaate merkki wildkindkids myöskin on herättänyt suuresti mielenkiintoni, kuin myös Marimekko. Muitakin mieleisiä on niin paljon, että lista on loputon.  

Haluan kuitenkin esitellä teille tämän hetkisiä ihastukseni kohteita. Päivitykseni, kun liian usein tulee vähän jälkijunassa muotia myöden. Insta tarinoissa esittelinkin uusimman vaatteeni eli Vimman housut. Housut oli siis aikuisille. Aikaisemmin aikuisille on ollut vain legginsejä. Hassuinta tässä on se, että olen jo kauemman etsinyt sellaista muodissa olevaa yöpukumaista settiä jokapuolelta tuloksetta. Kuosit tai vaatteen malli ei vain ole istunut tarpeeksi hyvin. Omistan yhdet kesäiset korkeavyötäröiset Guessin housut joihin mahduin vielä raskauden alkuvaiheessa, mutta en enään. Olen kauan harmitellut, kun vastaavan mallisia housuja ei ole löytynyt. Nämä Vimman housut oli melkein täsmälleen saman malliset joten jo mallin puolesta olin myyty puhumattakaan kuosista. Joten omalta kohdaltani voin sano, että tässä onnistuttiin ja hyvin!

Sain yllättäen paljon kyselyä näistä housuista (luulin, että olivat tarpeeksi erikoiset vain minun makuuni), joten siksi kerron tässä vähän laajemmin niistä. Housuja oli trikoisena jotka päällä olivat ihanan "olemattomat" ja kepeät, sellaiset kesäiset sekä puuvillaisena eli vähän ehkä juhlavampana. Kokoja housuissa oli S-L eli eivät ole one size housut, jota myös paljon kysyttiin. Minä käytän normisti kokoa L ja kuvan housut olivat kokoa L. Hinta myös oli positiivinen yllätys niin itselle, kuin monelle perästä kyselijälle. Hinta housuille olis siis 59e, ei siis paha suomalaiselle ekologiselle desginille. Valehtelematta, en olisi uskonut, että minun suosikkimallisia housuja lähtee tuottamaan juuri Vimma, josta muutenkin pidän.
Nämä kuva housut ovat trikoiset. 

Ja hei kuten moni äiti varmaan tietää, lapselle on niin paljon helpompaa ostaa vaatteita, kuin itselleen. Monesti tulee valittua kaikki omat rytkyt jostain alerekistä ja lapsille kyllä voi santsata senkin edestä ihan huoletta. Kasvavalle lapselle voi ostaa, vaikka sadan euron farkkutakin, mutta itse ei saa ostettua kauan himoitsemia housuja, koska "liian kalliit" ja todellisuudessa olisivat pitkäkestoiset. Keksinpäs siis tekosyyn ostaa itelle housut sillä onhan äitienpäivä! Kyllä minä nyt yhdet housut olen ansainnut ja kuka muukaan osaa ostaa minulle sellaista lahjaa jota oikeasti toivon, kuin minä itse?

Hyvää äitienpäivää kaikille äidille, muistakaa hemmotella itsejänne.

Rakkaudella
Karoliina Jasmine