Erilainen joulu

Joulu oman perheen kesken

 

 

 

 

Nyt oli erilainen vuosi, erilainen joulu ja aivan uudet perinteet aloitettu! Tuplasynttärihäslinki ja gugguun pop-up shop ja kummitytön "mallikeikka" oli vain viikkoa ennen joulua. Oli kivaa, mutta joulun järjestäminen jäi viimetinkaan. Päätin ostavani kaikki 23.12, toisin kävi, kun keskustaan lähdettyäni KUUMEESSA tajusin korttini jääneen kotiin.. eipä siinä auttanut, kun lähteä hakemaan. Ei löytynyt korttia ja meni puoleenpäivään ennen kuin rahalähetin keskustaan ja pystyimme jatkaa jouluostoksia. Kaikkia ei keretty kuitenkaan hankkia ja osa ostoksista oli suoritettava erittäin aikaisin jouluaattoaamuna!

Nyt oli ensimmäinen joulu koskaan ihan vain lasten kanssa. Muina jouluina olen mennyt oman perheeni luo pohjanmaalle ja nyt päätin olla ihan omassa rauhassa. Usein tuottaa vaikeuksia se, että missä yövymme pohjanmaalla, kun meitä on jo useampia ja pohjanmaalla ei oikein ilman autoa pääse liikkumaan toisin kuin täällä. Paineet joulun järjestämisessä lapsille oli kovat, koska lapset ovat tottuneet serkkujen kanssa leikkimiseen ja ison perheen jouluun. Aluksi lapset olivat jopa pettyneitä, kun kerroin heille ensimäistä kertaa olevamme vain kotona.

Tein lapsille ennen joulua listat missä 3 suurinta toivomusta joissa kummallakin oli ensimäisenä puhelin. Kävipä tuuri, kun tori.fi löysin 2 pikkuvikaista puhelinta ihan naurettavan halpaan hintaan ja niihin fiksauskin maksoi 20e eli alle satasella molemmille puhelimet.

Ruoan tein joulukinkkua myöten jälleen taas itse ja suurpeheen joulua aina viettäneenä ilmiselvästi taas yliarvioin syöjien määrän ja ruokaa on edelleen kaapit pullollaan! ostin 3kg joulukinkun ja ajattelin pärjääväni ilman paistomittaria, mutta kinkun ollessa uunissa koko yön päätin mittarin hakea aamulla kaupasta ja ylläri, kinkku oli valmis! Onneksi ei tullut kuitenkaan kuiva kinkku, koska paistelin niin matalalla lämpötilalla. Lisäksi tein joulupöytään lohihyydykettä, jota meillä ei kotona koskaan ole ollut, mutta tukiperheessäni sitä olen syönyt.

Kaikenkaikkiaan oli todella ihana, paineeton ja etenkin rauhallinen joulu! Lapset katsoivat lastenohjelmia aamusta iltaan ja herkuttelimme ja pelasimme lautapelejä. Eniten lapset olivat innoissaan puhelimistaan ja niiden tutkimisessa aika onkin kulunut. Toki lasten leikkiessä keskenään olisi ollut mukava jutella ja juoruta sisarusten tai äidin kanssa vaikka ja mistä, mutta joskus ne omatkin perinteet on aloitettava. Olin itseasiassa aika tyytyväinen jouluumme vaikka samaan aikaan olo oli haikea edellisiä muistellessa. Katsotaan nyt millaiset jouluperinteet meille muovautuu, mutta suurin osa jouluperinteistä selvästikin tulee niistä lapsuuden jouluista!

Nyt uutta vuotta kohti ja uusia kujeita! Uutena vuotena menenkin ystäväni juhliin ja tuskin maltan odottaa!

 

 

Hyvää Joulu ja Uutta Vuotta 2017!

 

Rakkaudella:

Jasmine Palomaa

V*n Piparkakkutalo!

PIPARITALO

Oi ihana joulu ja joulunaika! Sanotaan, että kesällä suomalaiset puhkeavat kukkaan ja muuttuvat iloisiksi, positiivisemmiksi ja ystävällisimmiksi auringon ansiosta. Varmasti näin, mutta joulussahan on se taika ja aionkin kertoa miksi! Kaupat pursuavat, jos minkämoista uutta härpäkettä, lahjapaketteja, suklaata sekä vaatteissa näkee glitteriä ja kimallusta enemmän, kuin koskaan.

Kaupassa kävellessä, jo marraskuun lopussa alkaa näkyä kylmäkaappien täyttyvän pipari- ja lehtitaikinoista. Puhutaan joulustressistä, mutta ihmiset ovat jopa niin iloisia, että suostuvat lapsiensa kaikkiin ehdotuksiin ja yksi näistä kirotuista ehdotuksista on se piparitalo! Piparitalo, se kirottu piparitalo joka on valmispakkauksessa kaupassa, kuin kaupassa, mutta tottahan toki jokainen lapsi ja vanhempi nyt sellaisen väsäämisestä selviää omin pikkukätösin ja se on myös edullisempaa vai mitä? Muottejakaan taloon ei tarvitse, kun on hyvä matikkapää ja paperista voi itsekin rakentaa talolle kaavat ettei kaikki kävisi suinkaan liian helpoksi. Täytyy myös muistaa taloa rakentaessa persoonallisuus eli ei todellakaan mitään liian yksinkertaista!

No siinähän se joulumielen taika juuri onkin, koska joka joulu muistuu sitä pe*keleen kakkua rakentaessa mieleen miksi ehdottomasti viimevuonna sanoin "EI ENÄÄN KOSKAAN!" ja joka ikinen joulu somen täyttyessä kuvista joissa äiti ja lapset koristelevat piparkakkutalon osia, sitä tulee erehdyttyä uskottelemaan itselleen, että eihän se ole homma eikä mikään..kärsivällisyys on se avain. Joo, kunpa olisikin.

Toissa jouluna päätin tempaista ja tehdä piparitaloksi "helpon" muumitalon.. voitte kuvitella, että eihän se ilman kaavoja nyt aivan niin täydellinen ollut, mutta sielä se seisoi pöydällä parisen viikkoa. Tänä jouluna lasten painostuksesta suostuin ja ajattelin, että teen vain sellaisen ihan tavallisen, mutta ISOMMAN piparitalon, sen on pakko olla helppo! Osat oli leikelty ja paistettu ja seuraavana päivänä alkoi kasaus.. no arvaten, eihän siitä mitään tullut.. Taikina oli aivan liian pehmeää eikä jaksanut kannatella toinen toistaan, jonka lisäksi kuuma sokeriliima sulatti seinistä paloja irti sen pehmeyden vuoksi. Palovammarakon sokerista sormeen saaneena sain väsättyä kuitenkin taloon seinät ja suoran katon.. Siinä sitten yritin viimeistellä koristelemalla käsiini murenevaa piparitaloa ja loppujen lopuksi kutsuin lapset viimeistelemään talon SYÖMÄLLÄ KOKO PASKAN! Mieleeni juolahti, että nyt tajuan miksi some ja somessa seuraamieni ihmisten sivut täyttyvät piparitalon valmistusvaiheesta, eikä itse talosta valmiudessaan!

En kuitenkaan lannistunut. Päätin onnistua. Ostin uuden tuplasatsin piparitaikinaa ja tein uudet kaavat ja päätin olla vähemmän kunnianhimoinen tällä kertaa. Koristelin osat ennen osien yhteen liimaamista sokeriliimalla. tällä kertaa alku näytti jo lupaavalta ja sain seinät kasaan. Kattoa kiinnittäessä toinen puoli katosta romahti, mutta sain kun sainkin osat liimattua kiinni ja katon pysymään seinien päällä. Päätin tyytyä tähän ja ensivuonna hankin todellakin sen valmistalon tai vähintään ne piparitalon osien muotit, toivottavasti muistan tämän myös ensivuonna! Sokeriliimalla leikkiminen on muuten harvinaisen raivostuttavaa puuhaa ja siinä on toimittava nopeasti tai päätyy sulattelemaan sokeria jokatoinen minuutti uudelleen ja uudelleen..

Tässä tää nyt seisoo, meidän talouden piparitalo epätäydellisen täydellisenä. Meidän piparitalo ei muistuta lainkaan aloituskuvan taloa, mutta ehkä mä vielä joku kaunis päivä joulupölyssä saan sellaisenkin aikaan. Pieni herkkutuholainen pääsi talomme etuosaan jo käsiksi ja koristeita lähti kävelemään parempiin suihin, mutta olkoot <3

Rakkaudella:

Karoliina Jasmine

VAUVAUUTISIA

It's a Boy!

Yllätyitkö? Varmasti, etkä ole ainoa! Kyllä sitä vähän itsekin vielä hieroo välillä silmiään ja miettii, että onko tämä unta. Miten tähän päädyttiin Yh- päivityksien jälkeen, olenko löytänyt uuden rakkauden?

Voin teille nyt vahvistaa, että parisuhdekuvioni eivät ole yhtään sen selkeämpiä tai mustavalkoista, kuin ennenkään ja pikkuinen nuorukaiseni on saamassa veljen ja tulossa siis samalla isoveljeksi. Olen edelleen yhtä yksin, kuin aikaisemminkin.. kuinka sitten olen raskaana?

Yritin pitää tämän raskauteni hissunkissun sisälläni ja oikeastaan varjella sitä ulkopuolisten arvosteluilta ja kritiikiltä ja nauttia siitä vain ihan yksikseni ja paljastaa uutisen sitten vauvan saavuttua. En oikeastaan yrittänyt piilotella onneani vaan suojella sitä ja katsoa saisinko kerrankin nauttia raskaudestani ilman toisten määräämiä normeja. Olen ennenkin sanonut, että kaikkien normit eivät ole samanlaisia joten on inhottavaa, kun ihmisiä yritetään laittaa johonkin lokeroon tai muottiin tai vielä pahempaa, ihmiset jotka teeskentelevät kaiken olevan hyvin ja täydellistä pelkän oman kuvan vuoksi..

Minun nuorukaisellani on siis eri isä, kuin vanhemmilla lapsillani ja olen päättänyt, että enempää lapsia ei eri miehille tule. Miehen voin kyllä laittaa vaihtoon milloinvain, mutta on tarpeeksi monimutkaista ja noloakin (kyllä, vaikka elämme vuotta 2016), että lapsilla on eri isät, eikä lasten isien vaihtaminen onnistu tuostanoin vain.. Ehkä se johtuu tosiaan lestadiolaisesta kasvatuksesta tai moraalista, että asia jolle en aikanaan mitään mahtanut (epäomnistuneet parisuhteet) hävettää, vaikka ei tarvisi!  Elämä miesten suhteen ei ole koskaan mennyt niinkuin olisin toivonut, vaikka parhaani olen joka suhteessa yrittänyt ja ehkä antanut jopa  liikaakin. Yksi unelmistani oli ehjä parisuhde ja lapset yhdelle miehelle kenen kanssa olen aviossa, mutta ei nyt aivan mennyt asiat suunnitelmien mukaan. Toinen suuri haaveeni on ollut useampi lapsi ja mietinkin, että minulla on nyt kaksi vaihtoehtoa.. tai oikeastaan kolme, mutta niistä yksi ei ollut vaihtoehto minulle. Vaihtoehdot lähtivät:  "Ei tehdä lapsia enään ollenkaan" tilanteesta " tehdä jonkun uuden miehen kanssa viimeinen lapsukainen.. Miehen kanssa josta en osaa myöskään sanoa varman päälle tuleeko suhde kestämään kuitenkaan vai lähteekö hänkin elämästämme vai teenkö varmemmalla, tiedostetulla riskillä tässä samaisessa parisuhteessa lapset jotta heille ei tulisi eri isiä? Valitsin minulle sopivimman ja vähiten uhkarohkean sekä uuden vaihtoehdon eli lapsille saman isän. Ainakin tiedostan jo tämän parisuhteen tilan sekä riskit eikä yllätyksiä enään tule vastaan. Itsekästä? Ehkä.. Lapseni isä halusi myös sisaruksen pojalleen, vaikkakaan ei ihan nöin nopealla aikataululla,  joten tämä ei ollut suunkaan kuitenkaan minkään juonen avulla saavutettu siunattu tila.Eli en ole myöskään "alistunut" miehen toivomuksille, joka kuului myös veikkauskategoriaan. Kaikki oli kiinni omasta halusta saada perheenlisäystä.

Uutisen vuodettua haluamattani eri tahoille päätin olla niin ylpeä tästä lapsesta, kuin olenkin ja tuoda asian esiin, koska lapsi todellakin oli haluttu, eikä mikään vahinko jota moni veikkasi. Olen saanut paljon kritiikkiä sekä kurjaakin kommentointia osakseni, mutta muutama ihminen on myös osannut rakentavasti keskustella tämän asian kanssani ja ymmärtänyt tilanteeni, kiitos heille siitä! <3

Tiedän, että tämä ei olisi jokaisen naisen ratkaisu, mutta en minäkään tee samoja ratkaisuja aina, kuin toiset. Olen kuullut olevani hullu, manipuloitu, "älä tee enempää" ja paljon olen kuullut myös siitä, kuinka en tule jaksamaan.. Olenhan kuitenkin kasvattanut jo kolme lasta joten ei tämä mitään uutta ole. Tiedän mitä vaatii kahden pienen kasvattaminen, enkä tekisi asioita yli omien voimavarojeni. Tiedostan kyllä tilanteeni uuvuttavuuden ja ehkä olenkin hieman hullu, mutta hulluuteni pitää minut kasassa. Saa nähdä miten arki lähtee kahden pienokaisen pojan ja muutaman koululaisen kanssa sitten käyntiin ja mitä elämä tuo tullessaan. Olen kuitenkin päättänyt, luovuttuani monesta perheeseen liittyvästä unelmasta, että lapseni on unelmani, josta en koskaan luovu! Heidät halusin ja  heidät sain!

Nauttikaa tekin raskauksistanne kaikkine vaivoineen ja eläkää elämäänne ylpeinä seisten omien valintojenne takana! Olkaa rehellisiä itsellenne.. Tehkää omat päätöksenne älkääkä liikaa miettikö miten naapurin Liisa elää elämäänsä?! Mikä on Liisalle normia, mikä tekee hänet onnelliseksi ja minkälainen mies hänellä on?! Jokainen meistä elää vain kerran, unelmat on tehty toteutettaviksi ja rohkea tarttuu härkää sarvista! Hyvää viikonloppua!

Rakkaudella:

Karoliina Jasmine



Happiness is a piece of cake

Virheistä viisaampana

Vihdoinkin teen tämän kakkupäivityksen, joka on ollut mielessäni pitkään. Niin paljon kiirettä pitänyt lähiaikoina ettei paljon ole kirjoittelemaan kerennyt! Kesän aikana siis tuli tehtyä rysäyksellä kakkuja ja nyt taas viimeviikolla tuli tehtyä muutamiaja.

Kakkuja on nyt tehty niin paljon, että olen oppinut paljonkin uutta kakuista ja muustakin leipomisesta epäonnistumisten kautta, tietenkin. Ajattelin nyt jakaa muutamia huomaamania asioita kakuista ja siitä miten onnistut melkeinpä varmasti!

Käytän leipomisessa paljon Kinuskikissan ohjeita etenkin täytteiden ja kreemien teossa. Parhaaksi kakkupohjaksi sokerimassakakkujen teossa olen todennut amerikkalaisen kakkupohjan johon tulee kanamunan, sokerin ja jauhojen lisäksi runsaasti voita, tuorejuustoa, vaniljaa sekä ruokosokeria. Ohjeen olen saanut ystävältäni, joka lahjoitti minulle kakkukirjasen täynnä mitä erikoisempia täytteitä ja erilaisia kakkupohjia. Muutaman kerran olen tehnyt gluteenittomiakin kakkuja sokerimassa päällysteellä ja todennut, että pelkkä perunajauhopohja on liian höttöistä jos haluaa tehdä ison näyttävän sokerimassakakun. Gluteenittomassa kakussa pelkkien perunajauhojen sijasta kannattaa käyttää gluteenitonta jauhoseosta, jotta pohjasta tulee tiivis sekä kestävä. Samoin isoissa ihan normaaleissakin kakkupohjissa, mitä tiiviimpi kakkupohjamassa sitä paremmin pohja kestää painoa ja sitä on myös helpompi muokkailla haluttuun muotoon.

Toinen tärkeä seikka kakkujen onnistumisessa on täytteet. Tärkeintä on ettei raskaissa asetelmissa ole liian löysä täyte vaan täyte on paksua ja kiinteää. Liian löysä täyte tursuaa raskaan kakkupohjan välistä ja myös sulattaa sokerimassaa, jos sokerimassa on liian kauan kosketuksissa täytteen kanssa. 

Myös muita huomioitavia seikkoja on tukirakenteet. Olen tehnyt monikerroksisia kakkuja joissa pohja ei ole kestänyt kakun painoa ja confetin neuvoja käyttäen sain tukirakenteet sekä pohjan, jonka avulla monikerroksinen kakku pysyy kasassa, aivan loistava keksintö! Ennen käytin ainoastaan tukipylväitä ilman tukipohjaa jolloin kaikesta huolimatta kakuista tuli hieman vinoja.

Sokerimassakakut kannattaa AINA päällystää kreemillä, koska kreemin kovettuessa on sokerimassa erittäin helppo muotoilla haluttuun muotoonsa kakun päälle, eikä sokerimassa repeile tai sula liian löysän päällystyksen vuoksi. Sokerimassaa on hyvä varata vähän liikaa mielummin, kuin liian vähän. Sokerimassan muotoilu  kakun päälle on helpompaa, kun massa ei ole liian ohutta vaan sopivan paksuista ja sitä on riittävästi leivttyäkseen myös kakun reunojen ulkopuolelle. 

Sokerimassat.. ah nämä ihanat sokerimassa..

Viimeisin huomioni oli kinuskikissan massaan tutustuttuani eri merkkisten massojen erilaiset ominaisuudet. Vaikka hintaluokka sokerimassoissa saattaakin olla sama, ne poikkeavat todella toisistaan! Dr.oetkerin massa oli todella löysää ja repeili helposti kakun päälle siirrettäessä pehmeytensä vuoksi.. Massa myös tarvitsi paljon tomusokeria ettei tarttuisi kiinni pöytään. Dr.oetkerin massa myös sulaa helposti kakun reunoille, jos joutuu pitämään yön yli jääkaapissa kakun päällä. Nämä seikat kiinnitti huomiota viimeviikolla Dr.oetkerin massaa käyttäessäni. Lempimassani tähän asti on ollut vaahtokakkimassa jota olen itse värjännyt valkoisesta halutun värikseksi. Vaahtokarkkimassa maistuu paremmalta ja on kiinteytensä vuoksi helppo käsitellä, eikä myöskään tarvitse liikaa tomusokeria estääkseen pöytään tarttumista. Viimeviikolla otin myös kokeiluun kinuskikissan vaniljamassan ensimäistä kertaa ja olin todella positiivisesti yllättynyt. Massa ei tarvinnut lainkaan tomusokeria ja makukin oli miellyttävä. Ainoa yllättävä seikka oli, että tätä massaa tarvitsin enemmän, kuin muita käyttämiäni massoja, koska massa ei venynyt äärirajoihin sitä kauliessani. Toisaalta tämä on myös hyvä seikka, koska silloin massaa ei pysty kaulimaan liian ohueksi ja riski repeämisestä on pienempi. Tähän asti siis miellyttävin massa on tuo Kinuskikissan vaniljamassa, aivan super keksintö! Lisää massavertailuja löydät kinuskikissan kotisivuilta, jossa on selitetty massojen erilaisuudet yksityiskohtaisemmin.

Tässä tulee nyt siis liuta tekemiäni kakkuja. Suurinosa on ollut jo jossain somessa esillä!

 

Jo kahvila Valkoisessa puussa aikanani rakastuin tähän porkkanakakkuun ja mietin mikä siitä teki niin hyvää verrattuna kakkuihin joita aikasemmin olin syönyt ja kyseessä oli siis Amerikkalainen porkkanakakku. Kakku on paksu ja siinä on paljon täytettä. Normaalista porkkanakakusta tämä porkkanakakku eroaa siinä, että taikinaan lisätään myös kookosta sekä saksanpähkinöitä, mehukasta!

Tämä kakku oli ensimäinen tekemäni kermakakku. Kesäinen ja iso mansikkakermakakku tilattiin kastejuhlaan. Toteutukseen olin erittäin tyytyväinen.

 

 

Tämä jo bravuuriksi muodostunut  suklaa&toffee fudge kakku sopii juhlaan, kuin juhlaan. Tämä kakku oli tavanomaista suurempi, halkaisijaltaan 26cm. Yleensä tilattu 18cm koossa. Tähän kakkuun tulee paljon suklaata (noin 1kg ) sekä paljon voita ja toffeetta. Ällönmakea herkku, ei kaikille uppoa, suklaanystäville kyllä! Täytteenä on suklaaganache. Jolleikkin olen toiveesta lisännyt ganachetäytteeseen chiliä.

 

 

 

                                   

 

Tämä gluteenittoman kastekakun täytteenä oli sitruuna- sekä vadelmahyydykerma. Tein ensimäistä kertaan sokerimassasta kengät itse. Sokerimassalla kuorruttaminen ei tässä tapauksessa mennyt aivan nappiin ja siksi kakussa keskellä pieni sokerimassa ryppy. Päällystämisvaiheessa kreemi jäi liian vähäiseksi jonka vuoksi massa ei kunnolla kiinnitynyt kakun päälle.

 

 

 

Omaan kokeiluuni pääsi myös tällainen modernimpi minttu-suklaaganachekakku. Toteutus erittäin yksinkertainen ja koristelut olivat kaupan minttusuklaakeksejä.

 

 

Tämä masukakku tilattiin babyshowereihin. Makuna oli kinuskikreemi sekä vadelma- ja sitruunahyydykerma. Kakku oli ensimäinen masukakkuni ja harmittamaan jäi sokerimassan vähäisyys jonka vuoksi alla oleva kreemi hieman loisti läpi. Mekko koristeltiin syötävällä sprayglitterillä. Väristä saattaa päätellä, että tulossa oli pieni poika <3

 

 

Juustokakkuihin jo kyllästyneenä annoin juustokakuille vielä mahdollisuuden. Tämä juustokakkuohje on suoraan kinuskikissan sivuilta. Ihanan raikas limejuustokakku oli paras juustokakku jota olen tähän  mennessä maistanut. Aikoinaan juustokakkuja älyttömästi tehneenä niihin jo kerennyt kyllästymään. Tämä raikas limejuustokakku sai kuitenkin vanhan juustokakkukipinäni syttymään.

 

Tämän prinsessakakun myötä tajusin tukirakenteiden tärkeyden. Musta eli alin kerros oli suklaakakkupohja mansikka-kinuskitäyteellä ja muut kerrokset olivat tuorejuustokakkupohjia suklaa, mansikka ja kinuskitäytteellä. Kakussa oli tukipylväitä, mutta ne eivät riittäneet pitämään kakkua tarpeeksi pystyssä vaan alin kerros kärsi muiden kakkukerrosten raskaasta painosta sen verran, että kakusta tuli silmiin nähden hieman vino. Harmittelin kovasti kohtaloa, koska kakku olisi voinut olla todella upea. Virheistä siis viisaampana on muistettava, että näin suurissa kakuissa välilevyt ovat ehdottomia!

 

Muutama mansikkasuklaa muffini prinsessa teemaan liittyen syötävillä timanteilla ja helmillä.

 

 

 

 

 

 

 

 

Ensimäistä kertaa tein kerrostetun barbikakun 1v synttäreille. Barbiosuus oli hyvin onnistunut, alempaan kerrokseen en ollut täysin tyytyväinen. Tämän barbiosuuden kuorruttamiseen meni vähän reilu 1kg vaahtokarkkimassaa. Makuna vadelmahyydyke ja sitruunatuorejuustokerma. Samoille juhlille tein myös ensimmäiset cake popsit tai oikeastaa cookie popsit. popseihin tuli Murukeksejä sekä lemon curd tahnaa. Massan kuorrutin candymeltseillä ja koristelin erilaisin koristein. Sitruunamuffinsit tulivat myös samoihin juhliin ja pursotuksessa käytin ensimäistä kertaa russian tyllaa.. Kuorrute ei ollut koostumukseltaan ihanteellisen kuohkea kuorrutukseen joten pursotuksesta ei tullut niin näyttävä, mutta kuorrutteen ollessa tarpeeksi ilmava osaan vain kuvitella kuinka upeaa jälkeä tällä tyllalla saa aikaan.



 

 

 

Tässä on kaikki viimeaikaiset leipomukseni, lisää luvassa pian!

 

Rakkaudella:

Karoliina Jasmine



Kun et osaa olla äiti ja opettaja

Vanhenmuudeen haasteet

Rakkaat lapset, nämä ihanaiset nopeasti isoksi kasvavat ihmisolennot. Ensin ovat pieniä ja äitinä opetetaan perusasioita..ruokailua, kuivaksi opettelua, kiitosta ja anteeksi pyytämistä. Ennenkuin huomaatkaan alkaa esikoulu ja silloinkin koulu tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta. Koulun alkaessa sitä luulee, että huh, lasten ensimäinen suurin etappi on takanapäin ja tästä se äitinä oleminen helpottuu. Joo, noniin kyllähän se fyysisesti helpottuu, mutta henkisesti vaikeutuu. Pitäis osata olla kaikkea, superkokki, aina ajallaan, aina tietää kaiken, aina osallisena vanhempainilloissa, harrastepalavereissa, kavereiden yökyläily asioita setvimässä, pitäisi olla myös miljonääri, viisas ja opettammassa vähän isommista asioista, kuin pepun pyyhkiminen. Pitäisi siis toisinsanoen olla täydellinen kaikessa, koska "Liisankin äiti osaa ja Matinkin isä tekee ja kavereillakin on!".

Sitä jotenkin ajatteli, että koulussa opetetaan ja minä sitten kotoa käsin avustan, jos on vaikeuksia kotitehtävien kanssa.. voi kuulkaa, ei se nyt aivan niin mennytkään. On tässä muutaman kerran luovutettu ja hiuksia halkoen laitettu opettajalle viestiä "anteeksi, en osannut opettaa"..miten noloa!

Olenko minä ainoa koululaisen vanhempi, jolle lapsen opettaminen on näin hankalaa? Mitä jos minä en osaa opettaa? Mitä, jos en opeta lapselle hyödyllisellä tavalla, vaan teen opetuksellani päinvastoin karhunpalveluksen?

Riitoja on syntynyt lasten kanssa usein, kun olen vain joutunut toteamaan, että en pysty enempää auttamaan. Heidän kirjoittamasta sanasta puuttuu yksi virke ja olen kertonu mistä kohtaa, mutta en sitä, että mikä kirjain jotta he voisivat itse saada sen onnistumisen kokemuksen osaamisestaan. Usein on myös tullut mietittyä miten on naapureiden lapsilla? Kertooko heidän vanhemmat suoraan, että sanasta uimahalli, puuttuu toinen l kirjain? Mikä on opettamisen käytäntö kotona? 

Vastaavia tilanteita on ollut myös matikassa. Piti jatkaa letkaa 100, 90, 80 ...... Selitettyäni ja kysyttyäni, että mitä letkan edellisessa numeroissa tapahtuu? Miten 100 saa 90 ja 90 saa 80, palajastettuani, että kyseessä on -10 laskutoimituksen tulos ja lapsi ei edelleenkään tajua mitä voin aikuisena tehdä auttaakseni häntä oppimisessa? Kuuluisko sanoa, että seuraava luku on 70 ja sitten 60 jne.. opettavatko äidit näin? Mikä on minun roolini äitinä opettaa ja miten? Hyödyttääkö se lastani selviämään sitten matikankokeesta, jos annan suorat vastaukset?.. en usko.

Monena päivänä olen opettajan kanssa ollut yhteydessä ja tuntenut olevani epäonnistunut äiti. Olen sanonut suoraan, että minä en osaa opettaa tätä asiaa osaisitteko te ehkä neuvo miten tämä tehtävä ratkaistaan niin, että hän saa oppimisen hyödyn myös irti? Kotona on pariin kertaan lapsen minulle huutaneet turhautuneena, että heidän OLI PAKKO oppia KOTONA joku lastenhymni huomiseksi (laulu jota en koskaan eläissäni ole kuullutkaan ja kotonamme ei ollut edes nettiä, jotta olisin laulua voinut youtubesta pyörittää..), jouduin vain vastaamaan julmasti, että en osaa enkä tunne laulua. Kauan aikaa jaksoivat lapset minulle vihoitella ja totesin "ei minusta ole opettajaksi, en minä ole opettaja". Välillä tuntuu, että kerran kouluissa opittu on kyllä aika hyvin itselläkin jäänyt unholaan käyttämättömänä tietona. Tuntuu, että lapseni ovat hiljalleen minua fiksumpia ja enemmän perillä maailman asioista sekä historiasta, kuin minä aikuisena ja vanhempana itse.

Miten teillä muilla koululaisten vanhemmilla sujuu nämä ihanat koulun tuomat opetustuokiot? Olenko tehnyt koulusta vain liian totista hommaa ja yritän liikaa, että he oppisivat mahdollisimman paljon vai olisiko sellainen rennompi ote hyödyllisempi lapselle? Onko kukaan muu kokenut epäonnistuneensa opettajan roolissaan äitinä? 

Rakkaudella

Karoliina Jasmine

Miten akut ladataan oikeasti?

Pohdintoja, rentoutuminen, itsensä tutkiskelu

Täälä pienessä kaupungissa, mummolassa melkein päivittäin istuessani ja katsellesani ikkunasta vesisadetta olen miettiny sitä, kuinka ihminen pääsekin näin rentoon olotilaan jossa itse juuri nyt olen? Mikä lataa todellisuudessa akkuni versus minkä luulin lataavan akkuni? Miksi olen henksiesti näin rauhallinen nyt? Miksi mikään asia ei minua ahdista tai vaivaa niinkuin kotona? Miksi nautin tästä rauhasta näin paljon, kun yleensä se jo viikon jälkeen ahdistaa?

Kotona Helsingissä ollessani kaipaan usein pohjanmaalle. Usein vain siksi, että pohjanmaalla on suurinosa sisaruksistani ja äitini, unohtamatta lapsuudenystäviäni. Olen usein kehunut viettäväni aikaa useamman viikon pohjanmaalla, mutta lähtenyt kuitenkin aikaisemmin kotiin vain siksi, kun kaupungin pienuus on alkanut ahdistaa. Silloin,  kun ihmiset tuntevat toisensa ja heidän tarinansa, mutta eivät ihmistä ja silloin, kun aika ei tunnu kuluvan. Ei ole paikkaa missä "hengailla" sadepäivinä, kuin koti. 

Helsingissä kiireiden keskellä ei joko jaksa/halua keskittyä olennaiseen tai ajatukset purkautuu liian suuresti  ja vieläpä vääriin asioihin. Lapsia kuskatessa harrastuksiin ja kouluihin jää sivussa hitusen aikaa leikkiä nuorukaisen kanssa tai käydä läpi Helsinginalueen leikkipuistoja ystävien kanssa. Ystävien avulla ei tule koskaan tylsiä päivä. Toki on päiviä jolloin ystävillä tai minulla on menoja ja kiertely tai ajankuluttaminen kaupungilla tai puistoissa tapahtuu yksin lasten kanssa. Mukavaahan se on, kun on niin paljon paikkoja nähtävänä ja tapahtumia, että aina on jotain tekemistä. Juuri menojen vuoksi tulee harvemmin istuuduttua kotona vain ollakseen. Kotona ollessa yleensä siivoan tai järjestelen lasten leikkien ja ruokkimisen ohella. Vasta, kun pää lyödään tyynyyn alkaa ajatukset laukata ja tällöinhän (väsyneenä) tiedetysti ajatuksen juoksu ei ole terävimmästä päästä. Turhautuminen ja arjen kiire purkautuu kelaamalla päivän asioita ja mitä kukin on sanonut.. laitetaan turhia analysointi/kiukustumisviestejä läheisille tai rakkaudentäyteisiä viestejä ikävässä ihmisille jotka niitä ei ansaitse. Kamalasti sanottu, mutta jotkut ihmiset on parempi elämämme ulkopuolella, kuin siihen sekantuunena. Iskee morkkis..liiankin usein, aamusin.

Jostain syystä tänä kesänä, sadepäivinä ja täälä pienessä talossa ollessani hermojani on kiristänyt vain kerran, vaikka olen täälä erittäin rakkaan, mutta suorasukaisen äitini kanssa? Miten? En ole edes ikävöinyt Helsingissä mitään muuta, kuin ystäviäni ja sadepäiväntouhuja muualla, kuin kotona. Olen täysin rentoutunut. 

Aluksi täälä olessani epäilin jaksanko olla täälä todella näin kauan ja nyt mietin, että joudun täältä lähtemään jo liian pian! En tiedä johtuuko rentoutuminen siitä, että minulla on täälä auttavia käsiä lapsien kanssa, toki äitini käy töissä ja ei sillätavoin aktiivisesti hoida lapsiani, mutta hän hoitaa lapsille aamupalan pöytään ja saan nukkua pidempään. Jo pelkkä aamulla kukkuminen tekee ihmeitä. Sisarukseni asuvat toki myös täälä suhteellisen lähellä ja heidät kaikki olen kerran reissuni aikana nähnyt ja äitini autolla voin käydä heitä moikkaamassa lähikaupungeissa, jotka ovat noin 1-1,5h matkanpäässä, jos haluan. Tälläkertaa en kuitenkaan niin paljon ole käynyt myöskään heidän luonaan, kun rahallisesti on ollut vähän tiukempaa. Suurinmanosan ajasta olen vain ollut, äidin yksiössä katselemassa sadetta ikkunasta. 

Sadetta ikkunasta katselessa tajusin, että minulla ei ole haluja lähteä minnekkään, haluan vain olla. Entiedä milloin viimeksi olen tähän mielentilaan päässyt. Jollekkin saattaa kuulostaa masentavalta "vain oleminen", mutta tajusin, että se on se syy miksi olen rentoutunut. Olen ladannut akkuni. Mieleeni juolahti ajatus.. "Mitä, jos olisin nyt Las Palmasissa palmujen alla?" Äkkiä mieleeni muistui jouluinen matka Las Palmasiin ja sisäinen olotilani hätä ja kiire. Miksi jollakin olisi hätä tai kiire niin ihanissa maisemissa ja lämmössä? Sielä ollessani minulla oli hätä, että en saisi reissusta tarpeeksi paljon irti lyhyessä ajassa ja kiire kokea kaikki mitä siinä ajassa voi kokea. Jokapäivälle jotain vähän erilaista ohjelmaa ja uusia näkemyksiä niin paljon, kun kameran filmille ja sydämeen vain mahtuisi. Jokapäivä oli pakko käydä jossain edes kerran päivässä. Päivän "vain oleminen" tuntui ajan haaskaamiselta. En siis auringosta ja ihanista olosuhteista huolimatta ulkomailla pääse siihen rentoutumisen olotilaan, koska olen niin halukas kokemaan ja näkemään uutta. Täälä pakotettuna sisälle hunojen sääolosuhteiden alla, ilman "hengailu" pakopaikkaa ja nettikin oli melkein 2 viikkoa pois käytöstä tajusin, että minun on vain pakko olla.  Ilman puhelinta, ilman nettiä, neljän seinän sisällä. Aluksi ahdisti, mutta sitten tästä alkoi nauttia. Tämähän on oikeastaan rentouttavaa, kun tietää, että tämä hupi loppuu joskus.. viimeistän silloin, kun aurinko jälleen paistaa.

Neuvoni siis lukijoille jotka haluavat oikeasti puhdistaa päänsä pakonomaisista ajatuksistaan ja rentoutua: Mene hiljaiseen paikkaan muutamaksi viikoksi, vaikka mökille, paikkaan joka on mahdollisimman pieni ja et pääse liikkumaan normaaliin tapaasi. Ota mukaasi vaikka kirja, jos lapsesi ovat sen ikäisiä, että sinulla on aikaa tai mahdollisuus lukea. Jätä internet selailut ja turhat puhelut sekä yhteydenotot reissusi ajaksi tekemättä (tämä on vaikea) ja keskity rauhallisiin pitkiin aamu sekä iltarutiinehin perheesi kanssa tai yksin. Nauti luonnosta ja tee retkiä luontoon tai sen läheisyyteen. Ole vain tylsien päivien kanssa, vaikka aluksi aika ei mihinkään kulu, mutta pian jo näet elämäsi ongelmakohdat selkeästi ja helposti lähestyttävinä asioina. 

Täytyy sanoa, että tämä rauhallinen ns. tylsännäköinen reissu on rentouttanut minua enemmän, kuin mikään ulkomaanmatka. En pelkää mennä takaisin hulluun arkeeni ja kohdata ongelmani silmästä silmää. Suurimpana ongelmana edesmennyt parisuhde.. En ikävöi turhaa vaan nautin omasta minuudesta sekä perheestäni joka minulle on suotu. Olen siunattu. 

Hyvää juhannusta! Tänään lähtee tämä likka reivaamaan ihana ystävän kera. Pitäkää tekin hauskaa :)

Rakkaudella;

Karoliina Jasmine

Mitä vaatteet ja ulkoinen olemuksemme todella viestittää?

Pohdintoja, spekulointia, tyyli, sanatonviestintä, mielipidekirjoitus

Olen lukenut blogikirjoituksia useinkin pukeutumisen viestimisestä ja asia on ollut pinnalla aina. Mitä ihminen viestii pukeutumisellaan vai viestiikö mitään? Olen myös kuullut usein kommentteja vaihtuvan tyylini viestittävän etsiväni vielä itseäni. Onko todella näin ja jos on, kuka sen määrittää? Miksi on sanottu, että itsensätunteva henkilö voi ylläpitää vain yhtä tiettyä tyyliä, rikas ihminen pukee koko perheensä merkkivaatteisiin tai köyhä rikkinäisiin verkkareihin? Miksi vaatteet viestittää ja mitä ne todellisuudessa viestittää?

Luin yhden tunnetun naishenkilön kirjoitusta siitä, kuinka hän halusi henkilökohtaisesti vähentää väärien viestien lähettämistä, koska on pinnallista luoda tietynlaista kuvaa itsestään ulkoisesti eikä haluaisi luoda väärää ensivaikutelmaa, koska ensivaikutelma, jos joku on kaikki kaikessa.. Hän haluaisi  ehkä pukeutua pliisummin, jotta ns. persoonallisuus voisi puhua puolestaan vaatteiden sijasta tai ainakin niin, että vaatetus vastaa hänen persoonallisuutta. Kirjoitusta lukiessani ahdistuin todenteolla. Muistin heti, kuinka ihmiset pitävät minua eksyneenä lampaana vain siksi, että olen kameleontti ja tykkään vaihtelusta ja haasteista. Mielestäni on ihmisistä itsestään kiinni se, miten antaa toisen pukeutumisten vaikuttaa omaan ensivaikutelmaan. Pystytkö todella näkemään pintaa syvemmälle? Antaako sinulle ensivaikutelman ihmisen pukeutuminen vai hänen kehonkieli? Persoonallisuus, ehkä ensimmäinen lause jonka hän suustaan päästää, hymy vai ne vaatteet?

Toki olen kovastikkin sitä mieltä, että jos on menossa esim. tärkeään työhaastatteluun, asuntomarkkinoille tai vaikka vaatekauppaan, kohdellaan sinua hyvin pukeutuneena erilailla, kuin jos menisit paikanpäälle "pieruverkkareissa". Pinnallista? Ehdottomasti! Panosta siis pukeutumiseen tietyissä tilanteissa asian tiedostaen, mutta toisaalta.. Pelastaako ne vaatteet sinua edes pakottavista tilanteista, jos suustasi lentää harkitsemattomia sammakoita tai jos sieltä suusta ei kuulu päinvastoin inahdustakaan? Tuskinpa! Jossain vaiheessa kuitenkin "vaatteet riisutaan" ja jäljelle jää vain ihminen itse.

Työympyröissä, että lähipiirissä on usein tokaistu ettei koskaan tiedä millaisena minut seuraavan kerran näkee. Minusta se on melko hauskaa! Tykkään ilmaista itseäni pukeutumisella ja pukeudunkin usein fiiliksen mukaan. Tyyligenreä löytyy kaapista teini hip-hop lookista aivan classiseen tai 15cm bilekorkoihin. Monen tyyligenren ihannointi toki tuottaa vaikeuksia siinä määrin, että kaupasta voisi lähteä mukaan mitävain tai melkeinpä kaikki. Näen kaikissa vaatteissa potentiaalia ja moni

kanssashoppailija pyörittelee silmiään. Monet hiustyylit sopii mielestäni kasvoihin, kuin kasvoihin

oikein pukeutumalla ja pienellä ehostamisella. Tämänpä vuoksi en osaa yhtään ajatella mitä minä viestin milloinkin eri tyylejä päälle pukiessani. En toisaalta jaksa edes asiaa sen koommin miettiä. Toki joskus, kun kaivan vaatekaapinkätköistä vaatteita ja koen ilmaisevani fiilistäni rävähtävillä vaatteilla juuri oikein ja lähden itsevarmana kotiovelta ulos, hetken itsevarmana ulkona kävellessä kuitenkin ihmisten tuijotukset ja silmäilyt voi saada aikaan reaktion jolloin tekisi mieli juosta takaisin kotiin vaihtamaan "paremmat vaatteet". Kertooko tämä toisista ihmisistä jotain vain minusta?

On minusta totta, että vaatetustyyli voi luoda tietynlaisen kuvan ihmisestä jos sinä itse annat itsellesi mahdollisuuden ajatella niinkin pinnallisesti, mutta loppuviimeksi ei vaatteet kauas pelitä. Moni haluaa kuulua massaan ja pukeutua niin kuin suurinosa kanssatallaajista. Minusta on rohkeampaa ja vähemmän pinnallista erottua joukosta, kuin se, että oletetaan ulkonäin kertovan kaiken sinusta, se on pinnallista. Olettamus siitä, että pinnalliset asiat vaikuttavat ihmisten kuvaan sinusta ruokkii juurikin sitä, että viimeisillä rahoilla tai luotolla ostetaan Michael korsin kengät tai louis Vuittonin laukut, että voidaan olla jotain ja ruokkia ihmisten mielikuvaa itsestään. Todellisuudessa kuka vain voi ostaa merkkilaukun jos vain tarpeeksi säästää. Ikinä ei voi tietää onko laukun kantajalla todellisuudessa rahaa vai haluaako hän vain näyttä siltä, että olisi rahaa. Juurikin tästä syystä ei saisi vaatteiden ikinä antaa ensivaikutelmaa toisesta ihmisestä. Vaikka pidän hienostelusta osittain, tykkään brändeistä, tykkään myös ihan perusvaatteista enkä häpeä sitä myöntää. En häpeä näyttää erilaiselta tai oudolta, en myöskään häpeä sanoa ääneen jos päässäni on pidennykset lookkini viimeistelyn vuoksi. Kun menen juhliin tykkään panostaa ulkonäkööni, koska en sitä muutoin tee ja se on minusta mukavaa. Olen kuullut usein ristiriitaisia kommentteja liittyen luonteeseeni ja ulkonäkööni. Moni minuun paremmin tutustuttua on sanonut, että on luullut minua ihan pinnalliseksi tai perus "stadin muijaksi", mutta olenkin sisältä aivan muuta. Olen spontaani, rivosuu ja räväkkä ja joskus myös erittäin tylsä.

Olen myös joutunut ristiriitoihin ystävieni kanssa, koska he ovat saaneet tietynlaisen kuvan toisistaan ja olen aina painottanut sitä, että ulkokuori ei ratkaise. Minulla on ystäviä, jotka pukeutuvat, kuin barbit, ystäviä jotka panostavat määrän sijasta laatuun ja taas toisia joita panostaminen ei kiinnosta laisinkaan, silti he kaikki ovat sisältä kultaa. Aina kovin laittautuneita ystäviäni luullaan usein koppaviksi, itsekkäiksi tai vaikeasti lähestyttäviksi ensivaikutelmaltaan. Todellisuudessa juuri he ovat olleet aidoimpia sisältä, kuin moni muu sekä aina tarjoamassa apuaan ehdoitta. Kovin laittautuneesta ihmisestä voi saada kuvan, että henkilö olisi kovinkin epävarma itsestään. Kuitenkin juuri nämä laittautuneet ihmiset, jotka ovat rohkeasti omia itsejään eivät koe itseään huonommaksi tai tarvetta

sanoa "kiva nyt, kun sulla on noin nätit vaatteet", vaikka kaverilla olisikin hienot tai vähän

näyttävämmät vaatteet, kuin itsellään. Epävarmempana pitäisin ihmisiä, jotka pukeutuvat täysin samankaltaisesti  kaikkien muiden kanssatallaajien kanssa. Kun katukuvassa näkyy jokatoisella valkoiset Allstarsit ja Louis Vuittonin laukku, kuvastaa se minusta enemmän epävarmuutta, kuin erilaisuus tai ulkonäköön panostaminen.

Henkilökohtaisesti lankean muotihoukutuksiin itse liiankin helposti ja tykkään mässäillä ja kokeilla vaatteita. Tiedän omaavaani tietyntyyppisen vartalon ja äitini tyylikonsulttina on tehnyt selväksi millaisia ja minkämallisia vaatteita minun tulisi pitää, että vartaloni näyttäisi olevan tietyssä geometrisessä balansissa, mutta uhmaan sääntöjä ehdoitta. Minusta olisi tylsää kulkea vuodesta toiseen samanmallisissa luomuksissa joissa vain printti tai värit muuttuvat. Joku voi saadakin tästä vääränmallisten vaatteiden pukemisesta kuvan, että en tunne oman vartaloni ääriviivoja, mutta saakoot!

Koko asia  tiivistettynä on, että älkää antako vaatteiden liikaa muodostaa teille kuvaa ihmisistä, koska vaatteet ovat vain ihmisen ulkokuori. Älkää antako ihmiset merkkivaatteiden muodostaa teille kuvaa rikkaasta ihmisestä. Kuka vain voi sosiaalisessa mediassa laittaa kuvia kalliista vaatteista ja shampanjasta saaden ihmisten ihailuja puolelleen, tietämättä millaista löylytystä voi kyseisen henkilön elämä todellisuudessa olla ja kuinka pitkän pennin on pitänyt venyttää kaikki nuo saadakseen. Älkää myös hyljeksikö tai osoittako sormella rohkeasti erilaisuutta ilmaisevia ihmisiä, koska he voivat olla elämäsi suurin siunaus. Ihminen joka pukeutuu, kuin hippi voi olla vähemmän hippi, kuin ihminen joka pukeutuu merkkifarkkuihin.

Neuvoni olisi lukijoille se, että pukeutukaa rohkeasti niin kuin haluatte, ilmaiskaa itsejänne ja älkää liikaa miettikö sitä mitä ihmiset miettivät sinusta, koska se ei ole sinun ajatusmaailmasta kiinni vaan heidän.

Rakkaudella

Karoliina Jasmine

ÄITIENPÄIVÄ

äitiys, ajatuksia, perhe

 

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, mutseille, mameille, tuoreille äideille, ei niin tuoreille äideille ja etenkin edesmenneille äideille!

 

 

 

 

Halusin muutaman kuvan minusta ja tyttärestäni yhdessä, koska hän teki minusta äidin. Tyttäreni on jääräpää, mutta silti niin rakas. Hän on luonteeltaan vähintään yhtä jäärä, kuin minä. Olin erittäin nuori hänet saadessaan ja varmasti myös epäkypsä äidiksi, mutta hän sai minusta esiin asioita joita en tiennyt omaavani.. yksi niistä oli rakkaus lapsiin. Epäkypsyys katosi vastuun myötä. Kaikki epävarmuus siitä onko minusta äidiksi kaikkosi tyttäreni saatuani. Tyttäreni on minun esikoiseni, minun ensirakkaus.

 

 

 Poikien paidat ja mustat tunikat by MainioClothing.

Sain olla mukana uuden elämän syntymässä vain kaksi päivää takaperin.. Serkkuni antoi minulle mahdollisuuden olla hänen tukenaan pienen pojan syntymässä. Olen todella otettu ja olen aina toivonut, että pääsisin kokemaan synnytyksen ilot myös ulkopuolisena henkilönä. Tuntui, kuin olisin saattanut maailmaan omaa lastani. Kokemus oli todella koskettava ja olen todella ylpeä serkkuni vahvuudesta ja voimannäytöstä. Tämä kokemus nosti minulle erityisen onnellisen fiiliksen äitiydestä tänä äitienpäivänä.

Äitini on mun esikuva, kuten sen jo yhdessä kirjoituksessa mainitsin. Hän on selvinnyt monesta..miehensä menetyksestä, 8 lapsen yksinhuoltajuudesta, leskenä olemisesta, lapsensa menetyksestä ja monesta muusta vaikeasta elämänvaiheesta ja silti jaksaa hymyillä enemmän, kuin moni muu..itseni mukaanlukien. Hän on elämäniloa täynnä oleva äiti, joka ei pienistä lannistu. Toivon olevani samanlainen selviytyjä. En osaa ajatella mitä elämä olisi ilman äitiä, vaikka olemmekin harvemmin tekemisissä nyt, kun asun toisaalla.. Siksi annankin tätä kautta lämpöisen halauksen kaikille, jotka eivät voi syystä tai toisesta toivottaa äideilleen tänään hyvää äitienpäivää. Uskon kuitenkin, että äidit aina kuulevat meidän huokauksemme ja näkevät onnenkyyneleemme vaikka eivät fyysisesti olisikaan läsnä. Vielä vähemmän osaan ajatella sitä, jos lapsilla ei olisi minua. Tiedän sen päivän tulevan vastaan joskus.. Nyt kuitenkin haluan osoittaa kiitoksen omalle äidilleni tämä enempää synkistelemättä ja toivon, että itsekin saan olla äitinä lapsilleni mahdollisimman pitkään!

Äitiys ei ole maailman helpoin asia, mutta se antaa maailman eniten iloa, murhetta, huolta, ylpeyttä ja uudenlaista tahdonvoimaa jatkaa huomiseen. "Ilman lapsia en olisi tässä" moni voi tokaista ja tämä termi osuu ja uppoa minuun. Lapset ovat se syy miksi seison tässä vielä vahvana ja olen pärjännyt elämän koettelemuksistani eteenpäin.. helppoa ei ole aina ollut, mutta se kuuluu asiaan. Mitä vanhemmaksi lapset kasvaa, joka tapahtuu muuten aivan liian ja pelottavan nopeasti, äitiys muuttuu.. henkisesti vaikeammaksi ja fyysisesti helpommaksi.  Äitiys on koko elämänpituinen taival. Äidinrooli ja vastuu muuttuu vuosien myötä. Äitiys ottaa paljon, mutta antaa sitäkin enemmän. Tänään olisin voinut vaipua masentelemaan suljettujen ovien sisään ja miettiä missä kukkani ja onnittelut viipyy, katsoa kateellisena naapureiden ehjiä perheitä, mutta enpäs sitä tee. Puhelimestakin loppui akku ja laturia ei löydy! Lapset aamulla toivat minulle läjäpäin lahjoja, käsintehtyjä.. rakkaudella tehtyjä. Lähdettiin koko konkkaronkka ulos napsimaan kuvia. Aurinko paistaa täydeltä taivaalta ja lapset rakastavat minua sellaisena kuin olen, äitinä.. Tarvitsenko muuta? -En, ainakaan juuri nyt.

Rakkaudella
Karoliina Jasmine

 

LEIMATTU YKSINHUOLTAJA?

äitiys, pohdintoja, fiilistely, yksinhuoltajuus, perhe

 

Mä mietin kahdesti, millaisen blogin mä tästä haluan.. Pinnallisemman blogin johon kirjoitellaan vain elämää ilahduttavista asioista vai todentuntuisen blogin päiväkirjanomaisesti, joka avaa myös mun elämästä siivun. Mietin tarkkaan, haluanko jakaa sisälläni mylläävät asiat tuntemattomille, vaikka kirjoittamisesta nautinkin. Mun sisälläni myllää meinaan aika paljon asioita, laidasta laitaan ja tiedän, että en jokaisesta aiheesta tiedä muuta, kuin omat mielipiteeni ja näkemykseni jotka tietenkään ei aina ole oikeassa. Nyt kuitenkin on pari asiaa jotka vaivaa aika usein ja päätin jakaa nämä asiat, jos se vaikka toisi uutta perspektiiviä edes muutaman ihmisen näkemykseen yksinhuoltajista ja siitä, kun on lapsilla eri isät.

Yritin kirjoittaa asiasta tietokoneella yömyöhään ja tietokone ei suostunut yhteistyöhön joten mietin kahdesti myös sitä jaksanko kirjoittaa näin isosta asiasta älypuhelimen näytöllä, no jaksoin mä! 

Olen siis ollut yksinhuoltaja jonkin aikaa aina vuosi/parivuotta kerrallaan. Olen myös ollut yksinhuoltaja parisuhteessa jos näin voi sanoa. Olen ollut naimisissa ja eronnut noin 5 vuotta takaperin, olin nuori ja olin naiivi, nuori olen edelleen, mutta en niin naiivi. Ajattelin automaattisesti ehkä johtuen lestadiolaisesta kasvatuksesta, että se kenen kanssa ne lapset tulee niin hänen kanssaan menen myös naimisiin ja ollaan koko loppuelämä. Tämän vuoksi taistelin, mutta toisin kävi. Petetty, joka kerta. Mitä sitten? Annetaan anteeksi ja jatketaan niinku kuuluu? Kaikki tekee virheitä! 

Kolmesti olen ollut pidempiaikasessa suhteessa eli toisinsanoen olen seurustellut vakavasti heti siitä päivästä, kun täytin 16v, mutta kumppanini on vain matkan aikana vaihtunut. Joku voisi kauhistella ja nimitellä, mutta tiedän kyllä monia kenen päämäärä ei ole pysyvä suhde vaan ovat mielummin irtosuhteissa ja heitä kutsutaan itsenäisiksi ja vahvoiksi ja sitten, kun kuvioon saapuu tällainen äiti, joka on parantumaton romantikko on hän heti epätoivoinen miestennielijä. Älä ymmärrä väärin, kyllä elämäni villimpiin kausiin eron jälkeen on mahtunut myös näitä ei niin mieluisia irtosuhteita jotka ei ole ottanut siipiä alleen. Olen myös ollut selibaatissa erottuani toisesta 9kk, joka sinänsä ei minusta ole mitenkään kerskumisen aihe.. Sanonpahan vaan, että mies ei ole minulle pakollinen edes seksin vuoksi.

Olen valitettavasti usein kuullut vielä tälläkin vuosikymmenellä ajatuksia yksinhuoltajista.. Kuinka noloa olisi olla yksinhuoltaja, "en ikinä haluaisi olla kuin tuo", miten voi olla kolme lasta ja vielä haaveilee hyvästä miehestä ja parisuhteesta, miten tuo yksinhuoltaja voi käydä ulkona, kun sillä on lapsia, yksinhuoltajat elävät vain sossunrahoilla ja tekee lapsia, kun eivät halua tehdä oikeaa työtä, hän ei varmaan ole haluttu, kun on jätetty yksin lasten kanssa tai ehkä hän on vain pettänyt ja mies jättänyt, epätoivoinen! 

Ei! Kukaan naisista tuskin omasta toiveestaan haluaa jäädä yksin lapsensa/lapsiensa kanssa. Jos näin on, on varmaan kyse vanhemmasta naisesta  jolla kova halu äidiksi ja ei ole miestä. Mielestäni suotavaa tälläinenkin vanhemmuus. Joskus yksi vanhempi voi rakastaa lapsiaan enemmän, kun ne kaksi. Myöskään kukaan äiti ei varmasti nauti niistä yksinäisyyden hetkistä joita pienen lapsen vanhempana välillä tuntee, "kun vaan vois mennä" tunteista. Äitinä oleminen on haastavin työ mitä on ja jopa työnteko tuntuu lomalta äitiyden rinnalla, joten ei uskoisi, että vielä 2016 on ihmisiä joille kulissit on tärkeämpiä, kuin todellisuus. Ollaan huonossa parisuhteessa vaikka kynsinhampain vain siksi, että lapsella on isä ja äiti. Kyllä, lapsella on myös isä ja äiti eron jälkeen, mutta joskus onnellisemmat sellaiset. Tiedän, että monen lapsen äitinä on vaikeampi saada ja löytää mies joka asian hyväksyisi, mutta ei se mahdottomuus ole..luulisin? Ja jollei sellaista kumppania löydy, voihan maailmasta nauttia muutenkin. Matkustella ja kuluttaa rahansa miten tykkää.

Älä kuitenkaan ymmärrä asiaa väärin! Mielestäni parisuhde ja lapset on todella sitovia asioita.. Ei niistä lähdetä noin vain, kun miehen sukka osottaa väärään suuntaan tai jos mies tai nainen eivät ole samaa mieltä asioista. Olen huomannut, että on vaikea löytää rinnalle ihminen joka oli suhteessa yhtä järkkymätön. Virheet annetaan anteeksi ja se kuuluu parisuhteeseen, vahvaan parisuhteeseen. Toinen seikka on sitten se, jos mies tiedostaa toisen järkkymättömyyden ja käyttää tätä hyväksi toistuvasti. Tällöin herää kysymys "määräänkö minä itse arvoni näin alhaiseksi?". Mielestäni jopa yksittäiset pettämiset voi antaa anteeksi, mutta se riippuu niin suhteesta kuin pettämisen taustoista.. Kuka on kyseessä, tuttu vai tuntematon? Onko kyseessä yksi hairahdus vai useampi kerta eli toisinsanoen suhde? En ikinä kannusta ystäviäni eroamaan ja monesti he turhautuvat, kun he avautuvat minulle parisuhdeongelmistaan. Voisi olettaa, että olisin toisen osapuolen puolella, mutta todellisuudessa yritän vain olla puolueeton. Itse olen jättänyt nämä kaikki suhteeni, mutta en kevytkenkäisesti.. Toki kukin määrittää omassa suhteessaan myös sen mikä on liikaa ja mikä ei, ei voi vertailla. Toisen kevytkenkäisyys voi olla toisen maailmanloppu. Omien suhteideni taustalla oli paljon pahaa pettämistä. Joskus silti mietin, oliko ratkaisu kuitenkaan oikea? Tämän vuoksi en herkästi neuvo ketään eroamaan. Vaikka nainen vihaisi miestään kertomishetkellä ja kertoo kaiken paskan ja he palaavat yhteen, miten käy? Kaikki ystävät kääntyvät miestä vastaan hänen tekojensa vuoksi. Välillä olisi myös hyvä käyttää pientä suodatinta ja miettiä onko tilanne todella niin paha, että asiasta tulisi kertoa lähipiirille? Puolueeton kuuntelija on paras vaihtoehto. Tämän kerron vain siksi, että ei muodostu kuvaa, että yksinhuoltajana kehoitan kaikkia parisuhteessa olevia laittamaan lusikat jakoon heti, kun mies lausuu väärän sanan tai kun ei vaan tunnu oikealta. Aina kannattaa viimeiseen asti yrittää selvittää asiat lasten vuoksi! Ja kuka sen sitten pystyy lupaamaan, että toinen mies on parempi mies? On sanonta "the devil you know might be better than the angel you dont know" vapaasti käännettynä "enkeli jota et tunne saattaa olla pahempi kuin paholainen jonka jo tunnet".

Ajatus siitä, että lapsillani on eri isä herättää myös paljon keskustelua, etenkin kun kyseessä on mulattilapset. Tiedostan sen, että leima on ja ihmiset helposti ajattelee hyvin pinnallisesti. Moni jopa on kysynyt suoraan mikä niissä mustissa viehättää tai onko aikomus vielä lisääntyä. Asia on minulle myös erittäin arka ja herkkä, koska en ikinä toivonut näin käyvän, vastaan aina huumoriheitoilla takaisin, vaikka sisällä myllää. Halusin yhden miehen ja onnellisen avioliiton hänen kanssaan ihan niinkuin "kuuluu". Monet sanoo ettei muiden mielipiteistä tarvitse välittää, mutta kyllä ihmisten olettamukset kolahtaa, kun tiedän miten paljon töitä olen omien parisuhteitteni eteen tehnyt. Kulttuurierot ovat lisähaaste normaalissa arjessa. Miksi päädyin tummiin miehiin usein kysytään. En ole päätynyt. Pidän kaikkia ihmisiä kelvollisina ihmisinä, kaikilla on omat hyvät ja huonot puolet ja piirteet. En erottele tummia, aasialaisia tai meikäläisiä eri kastiin, me ollaan kaikki yhtä. Olin nuorempana erittäin epävarma itsestäni ja ulkoisesta olemuksestani.. Nykyään olen rohkeampi. Siitä johtuen en ikinä uskonut miesten olevan kiinnostunut minusta, oikeasti. Ensimmäinen parisuhteeni alkoikin ollessani 16v ja mies sattui lähestymään oikealla tavalla ja oli väriltään tummaihoinen ja jos totta puhutaan näin on käynyt jokaisessa kolmessa suhteessa.. Mies lähestyi ja sattui olemaan väriltään tumma. Kaikki on vain sattumaa.. Se olisi voinut olla kuka vain!

Kyllä uusi maailma kuitenkin avautui, kun muutin Helsinkiin. Täällä useat tummaihoiset pysäyttelevät epätoivossa naisia jutellakseen ja heillä on huono maine. Pohjanmaalla asia on vähän eri. Ei mielestäni siellä meininki ole näin "villi", kun täällä. Kuitenkin pidän Afrikkalaisesta kulttuurista, vaikka ihmisissä olisikin useampi mätä omena... ainakin täällä Suomessa.. Mutta niinhän niitä on jokaisessa maassa ihan yhtälailla niitä mätiä.  Heidän kulttuurinsa on erittäin iloinen ja positiivinen ilmapiiri on aina läsnä. Autetaan toinen toista ja huolehditaan omista vanhemmista ja perheestä. Syödään hyvin ja tanssitaan. Mies on mies ja nainen on nainen. Toki monesti käy niin, jos nainen antaa vahvalle miehelle siihen mahdollisuuden, että nainen on yksin äitiytensä kanssa. Isä osallistuu vain lapsen kanssa leikkimiseen ja koska käy töissä nainen antaa miehelle mahdollisuuden myös levätä.. Samalla kaikki vastuu ja työ yhteisestä lapsesta jää kuitenkin vain toisen harteille jolloin nainen on tosiaan kuin yksinhuoltaja parisuhteessa. Kuitenkin jos ajatellaan, että kumpikin vanhemmista käy töissä saattaa käydä helposti niin, että siitä huolimatta kotiaskareet ja lastenhoito jää työssäkäyvän äidin harteille. Usein kuitenkin tällaiset tilanteet on mahdollista korjata puhumalla.

Pääkaupunkiseudulle muuttaessani, 4 vuotta sitten, tutustuin nuorimmaiseni isään. Olemme siitä lähtien olleet jotain, määrittelemätöntä. Annan anteeksi paljon, mutta en unohda jolloin minusta muovautuu valittava ja nalkuttava ämmä. Tätä en siis ymmärrä. Olen kynsin-hampain suhteessa jotta minusta ei muovautuisi ihmisille kuvaa selkärangattomasta äidistä jolla miehet vaihtuu, kuin sukat. Voin kertoa, että mies saa tehdä aika paljon ennenkuin minä päästän irti, koska uskon anteeksiantamukseen. Jokaisessa suhteessa kuitenkin olen antanut anteeksi ja taistellut vuosia suhteen pitämiseksi pystyssä. Onko kaikki se todella sen arvoista? Taistelet yksin suhteesta jossa toinen tekee jatkuvasti virheitä eikä kunnioista toisen arvoja eikä välitä miltä toisesta tuntuu vain siksi ettei sinulle jäisi leima? 

Olen 8 lapsen perheestä ja isäni kuoli ollessani 4 vuotias, äiti jäi leskeksi kahdeksan lapsen kanssa. Äitini on minun esikuva, mun esimerkki vahvasta naisesta. Hän selvisi! Ollaan kaikki nyt aikuisia ja mitä enemmän lapsia tielleni siunaantuu, samalla arvostus äitiä kohtaan nousee. Minä tiedän miltä tuntuu olla isätön. Minä tiedän mitä ajatuksia se lapsessa herättää.. Haluisinko tälláistä omille lapsilleni omien päätöksieni vuoksi? En. Mutta tässä kamppaillaan taas sen äärellä onko parempi olla huonossa suhteessa jossa sydän särkyy jatkuvasti, olen surullinen ja melkein kykenemätön oman surun vuoksi ilahduttamaan lapsen arkea vai onko parempi olla yksin ja eheyttää itsensä ja antaa edes lapsille sitä iloa mitä he ansaitsevat, mutta tämä tarkoittaisi sitä, että perheidylli rikkoutuu? 

En yritän maalata itsestäni virheetöntä kuvaa, kyllä minäkin valehtelen, kyllä minäkin teen asioita väärin ja nalkutan epäilyksistäni, mutta pyydän myös anteeksi enkä vaadi enään mieheltä paljon. En halua täydellistä parisuhdetta, en etsi mitään täydellistä avioliittoa, en edes tiedä haluanko enään naimisiin.. Haluaisin parisuhteen jossa vain sen toisen läsnäolo riittää. En tarvitse lahjoja, rahaa tai mitään hienouksia.. 

En tiedä mitä nyt tulevaisuus tuo tullessaan parisuhteen saralla, mutta voin sanoa kaikesta huolimatta, että olen ylpeä yksinhuoltajaäiti. Vaikka kaipaisinkin joskus jotain tähän huusholliin tietääkseni, että joka ilta pääsen käymään yksin vessassa tai tietää varmaksi sanoa, että saa illalla käpertyä jonkun kainaloon, silti seison tässä suossa ylpeänä yksinkin. Jos jonkun mielestä olen epätoivoinen ja ei haluttu, hän ei tiedä taustojani.. Jos jonkun mielestä yksinhuoltaja ei ole minkään arvoinen ilman miestä, tietää hän mistä puhuu vasta, kun asia sattuu omalle kohdalle. Jos joku ajattelee, että teen vain lapsia huvikseni eri miehille, ei hän tiedä miltä tuntuu olla äiti ja mitä se vaatii. Äiti saa lokaa niskaan niin lapsiltaan, kuin ulkopuolisilta henkilöiltä. Arvostellaan kasvatusta, arvostellaan yksinhuoltajuutta, arvostellaan parisuhdetta ja lapset vertailevat kaverien äitejä ja hoitotätejä omaan äitiinsä.  Luullaan, että oikeus leimata yksinhuoltajia vain siksi, että  he ottivat lapsistaan vastuun itse ja kasvattavat heidät itse. Eivät  he ole heikkoja ja epätoivoisia jotka ottavat onnellisuutensa ja lapsen onnellisuuden omiin käsiinsä jos parisuhde ei toimi, he ovat vahvoja. 

Seiskää ylpeinä äitiytenne takana! Olit sitten yksin tai et. Älä anna muiden mielipiteiden latistaa ylpeyttäsi ja rakkauttasi äitiyteen, lapsiin tai parisuhteeseesi. Se mikä on toisen ihmisen roska on toisen ihmisen aarre.

Tässä mun aarteet: 

Rakkaudella

Karoliina Jasmine