Noniin! Hej på dig allihooppa!
Täällä taas ollaan blogin parissa. Olen ennenkin kirjoittanut blogia tavoitteena terveellisempi elämä noin kolmisen vuotta sitten. Tuolloin elämäni pyöri kahden lapsen ja työn lisäksi suurimmanosan ajasta salilla ja superfoodeja syödessä. Homma alkoi hyvin, mutta laski, kuin lehmänhäntä.. Nuorukaiseni rikkoivat tietokoneeni ja uuden saapuessa salasana blogiin oli jo unohtunut. Siihen loppui se kirjoittamisen motivaatio. Tässä siis ollaan!
Elämäni mielenkiinnot ovat muuttuneet heti tultuani raskaaksi ja etenkin, kun joulukuunlopulla 2014 jäin jälleen kotiin uunituoreen, kolmannen vauvani kanssa. Hurahdin täysin lastenvaatteisiin etenkin sellaisiin joihin ikinä en olisi uskonut niin valtavia summia laittavani. Näin kuitenkin kävi. Olenhan kuitenkin aina ollut jonkin asteen vaateaddikti, kai äidiltä geeneistä?.. Tiedä häntä. Mielenkiinnoksi on noussut myös kakkujen teko joita olen nyt tehnyt about 5 ja tiedän, että opittavaa on edelleen paljon. Leipominen ja kokkailu on aina ollut mieleistä, mutta kakkujentekeminen on haastavaa pientä näpertelyä. Sisustaminen myös naurettava intohimo sinänsä, ettei kotihoidontuella paljon sisustella.. Kynsin hampain odotellaan parempaa huomista. Kuntoilu ja liikunta on aina ollut osa elämääni ja eniten kaipaankin joukkuelajeista koripalloa ja cheerleadingiä. Kotijumppaa yritän tehdä päivittäin, kun ei nyt muuhunkaan meinaa revetä. Perheemme on monikulttuurillinen joten varmasti oma osuus blogissani käsittelee myös tätä aihealuetta. Tässä varmasti tiivistettynä mielenkiinnon aiheet, mutta koska lupasin päiväkirjamaista kirjoitusta niin aiheet harhailevat myös mielenkiinnonkohteiden ulkopuolellakin!
Hieman taustaa. Olen siis kolmen lapsen nyt juuri 26v täyttänyt äiti. Esikoiseni on tytär joka täyttää maaliskuussa 8v, keskimmäinen poika täytti joulukuussa 6v ja käy eskaria ja viimoisin poikaseni on 1v ja 1kk, myös joulukuun lopulla syntynyt. Asun Helsingissä melkolailla yksin. Muut peheenjäsenet asuvat pohjanmaalla, äitini Irlannissa. Suurin osa sukulaisistani eli tädit, mummo ja pappa, enot ja serkut sekä äitini, että isäni puolelta asuvat Ruotsissa, joten sielä on tullut käytyä ja käydään aina ,kun tilaisuus suo. Äitini aikoinaan myös Ruotsista tänne Suomeen muuttanut. Ihania ystäviä olen kuitenkin täällä Helsingissä saanut ympärilleni ja muutama serkkukin suomeen asti siunaantunut. Olen lähtöisin lestadiolaisesta perheestä joten sukuni on suuri.. Usein minulta kysytään olenko itse lestadiolainen ja tavallaan, vaikka en ole niin silti olen aina?
Kaksi vanhinta lastani ovat entisestä avioliitosta ja nuorimmainen on nykyisen miesystäväni kanssa saatu rakkauspakkaus. Olen siis kerennyt melko paljon tekemään nuoresta iästä huolimatta, ainakin nuita lapsia!
Kirjoitan blogiani nyt kännykällä, kun uusinkin tietokone saanut iskua ja uusi olisi hankittava, mutta enpä ole aikaiseksi saanut! Toivotaan siis etten menetä hermojani puhelimella bloggaillessa (meinasinpas jo menettää, kun poikani deletoi tekstini ja kirjoitan tätä esseetä toistamiseen!) Toivottavasti pidätte blogista ja kommentoikaa.
Rakkaudella
Karoliina Jasmine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti