Kivunlievitystä vai ei..
Mikä olisi mielestäni ihanteellisin synnytys, osaatko arvata?
H-hetki lähestyy ja olot alkaa olla sitä luokkaa. Jännittää se miten asiat tulee etenemään tällä kertaa, koska jokainen kerta on erilainen.
Tämän raskauden aikana olen nähnyt vain kaksi unta liittyen synnytykseen, toisten lasten odotuksen aikana unia on ollut enemmän. Sanotaan, että synnytystä koskevat unet valmistavat tulevaan ja käsittelee synnytystä koskevia pelkoja, mutta unethan ovat välillä aivan kahjoja. Olen unissani synnyttänyt, jos minkinmoisia otuksia.
Viimeyönä synnytin jälleen, unessani. Tilanne oli aivan kauhea. Unessani heräsin aamulla ja katsoin peiliin ja mahani oli hävinnyt. Painelin mahaa paniikissa ja mietin, että missä vauva voi olla, ei synnytyskipuja, ei mitään. Nostin pitkän yöpaidan helman ja siellä roikku vauvan pää ja kädet osittain sikiöpussissa kiinni, HYI OLKOON! Juoksin nopeasti sohvalle ja revin vauvan sisältäni syliini. En tiennyt kauanko vauva oli ollut ulkona ja onko se edes elossa. Vauvan päässä oli iso vesikello ja silmät olivat aivan, kuin vanhalla nukella, toinen vähän auki ja toinen kiinni. Annoin vauvalle tekohengitystä ja hänen silmät aukesivat ja heräsin. Kyllä oli kammottava uni. Luulenkin, että tämä uni liittyi paljolti siihen, että olen aika viimetingassa mennyt sairaalaan, kun en ole tajunnut synnytyksen olevan kunnolla käynnissä ja en ole poissulkenut ajatusta, että tällä kertaa lapsi voisi tulla kotiin. Kävihän näin vain muutama kk takaperin hyvälle ystävällenikin, kun odotteli kätilöopiston ruuhkan helpottumista.
Nyt kolme täysin erilaista synnytyskokemusta rikkaampana osaan jo ajatella, että mitä haluaisin salissa tapahtuvat ja mitä kivunlievitystä voisin ottaa vai otanko ollenkaan. Myöskin synnytyksessä pystyy hallitsemaan itseään jotenkin paremmin monta kokemusta rikkaampana. Esikoiseni synnytys kesti 13h ja vitkuttelin ilman kivunlievitystä vesien puhkomiseen saakka. Sen jälkeen, kun vedet oli puhkottu halusin KAIKKI ja sainkin epiduraalin. Epiduraalista vain 15 min kuluttua oli esikoiseni syntynyt maailmaan. Muistan naureskelleeni miten "helppoa" tuo työntövaihe olikaan, kun en tuntenut mitään kipua ja nousin synnytyksen jälkeen naureskelleen istumaan.
Seuraava lapseni syntyi viikoilla 42+2 eli 16 vuorokautta yli lasketun ajan, käynnistyksellä. Tätä en suosittele vapaaehtoisesti kenellekään! Se oli kamalaa. Käynnistys aloitettiin ballonki menetelmällä, jonka kanssa minut lähetettiin kotiin ja en pystynyt kävelemään kunnolla koko tuona aikana. Lisää ballonki menetelmästä voitte googlettaa tai lukea seuraavasta linkistä: https://www.vaasankeskussairaala.fi/potilaille/hoito-ja-tutkimukset/naiset-lapset-ja-vauvat/synnytys2/synnytys/synnytyksen-kaynnistaminen/ .
Päivän kuluttua tulin sairaalaan käynnistyspillereitä varten. Sain pillereitä muutaman tunnin välein ja sitten vain nukuin ja odottelin. Mitään ei tapahtunut, mutta heti, kun lähdin kävelemään kipu oli jotain sanoinkuvaamatonta ja menin aina takaisin levolle. Mitään säännöllisiä supistuksia ei siis ollut ollenkaan, kuten aikaisemmassa synnytyksessä. Päätinkin sitten, että nyt riittää ja nousin ylös sängystä ja siitä vain minuutin päästä oli lapsi ulkona maailmassa. Kipu oli jotain ihan älytöntä ja verenvuoto oli niin runsasta, että oli voinnistani vain kiinni joudunko vastaanottamaat lisäverta. Kokemus oli traumaattinen ja verenvuotoa ei ole koskaan pystytty selittämään sen kummemmin. Tuon kokemuksen jälkeen ajattelin, että en halua lapsia enää koskaan!
Kuitenkin jälleen "ajauduin" odottavaksi 5 vuotta tuon traumaattisen kokemuksen jälkeen ja kipuja sekä supistuksia oli pitkin loppuraskautta. En siis tiennyt oliko synnytys kunnolla käynnissä, kun se oli oikeasti käynnissä ja pystyin sietämään kipuja ihan hyvin eikä ne olleet säännöllisiä. Kun lepäsin kivut loppui ja kun touhusin kivut alkoi. Ystäväni tuli sitten kotiini juuri tuona päivänä, kun nuorimmaiseni syntyi ja hetken katseli minun touhuiluja, vaihtelin verhoja ja imuroin ja samalla välillä supisteli ja hän totesi, että soittaa nyt taksin. Taksimatkalla kipuja ei taaskaan ollut lainkaan ja mietin jo, että menen sinne turhaan, kunnes pääsimme sairaalaan ja kivut jälleen alkoi. Muistan iäisesti kätilön todelleen tutkimusta tehdessä, että "joo-o, olet 7cm auki ja sulla on kuule puolentunnin päästä vauva". Naureskellen siinä oltiin vielä tovi ja näin salissani altaan ja kysäisin kätilöltä, että saako siellä synnyttää johon hän vastasi, että saa toki, mutta voin kokeilla mennä suihkuun ensin. Kätilöt aika vähän aikaa kerralla viipyvät siellä synnyttäjiensalissa ja kätilöni sitten lähtikin ja sanoi lähtiessä, että suihkuun mennessä minun täytyy vain katsoa, ettei vauva putoa lattialle.. siihen se koko homma sitten tyssäsikin. Ei siinä kauaa taaskaan mennyt, kun lapsi oli pihalla. Jostain syystä tuo vesialtaaseen synnyttäminen jäi kuitenkin houkuttelemaan. Tästä päästääkin aiheeseen unelmieni synnytys ja se olisi synnytys joka tapahtuu vedessä, ainakin ajatuksena!
Kaksi synnytystä jo takana jossa kivunlievitystä en ole kerennyt saamaan ja yksi jossa sain kivunlievityksen 15 min ennen h-hetkeä joten tiedän, että koitoksesta selviää hengissä ilmankin. Olo on tosi mahtava, kun kontrolli pysyy synnyttäjällä ja siihen mahdollisuus on silloin, kun synnytys on mahdollisimman luomu. Kauhein kohta minulla on ollut vedenmenon jälkeiset painekivut ja ponnistusvaiheen pakokauhu jolloin katuu sitä hetkeä, kun päätti, että vauvan haluaa! Vedetkin ovat minulla aina menneet siis onneksi vain muutama minuutti ennen vauvan saapumista. En tiedä miten olisi, jos vedet menisi tunteja ennen lapsen syntymää, kestäisikö sitä kipujen kanssa?! Onneksi sen kuitenkin tietää, että noista pakokauhun ajatuksista ei mene, kuin muutama hetki ja vauva on pihalla. Jos siis kivuiltani kykenen niin haluaisin jälleen luomun synnytyksen ja jos sen vielä voisin saada lämpimässä vesialtaassa niin se olisi kyllä huikea tapa lopettaa tämä liukuhihnatyö. Valitettavan harvalla on vain mahdollisuus synnyttää veteen, vaikka haluaisikin. Saapa siis nähdä miten minun käy! Toiveeni olen esittänyt neuvolassa.
Ilokaasu taas ei ole koskaan ollut omia heiniäni ja se muovin hajukin saa minut voimaan pahoin. En ole siksi siis koskaan pystynyt sitä käyttämään. Lapsena minut on leikattu muutamia kertoja ja silloin ilokaasua on annettu leikkaussalissa ja siitä ei ole kyllä mitään hyvää sanottavaa. Ilokaasu saa minut voimaan pahoin ja olo on oksettava pitkään.
Laskettuaikani on siis 3 päivän kuluttua ja katsotaan miten käy! Kerron sitten sainko unelmieni viimesynnytyksen vai pitääkö vielä monta lasta tehdä tuon tavoitteen saavuttamiseksi (heh heh) ! Toivon, etten ainakaan joudu ruuhkaan ja minua lähetetä Hyvinkäälle tai Porvooseen. Peukut pystyyn, toivossa on hyvä elää!
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille! Toivottavasti en traumatisoinut teitä lukijoita synnytyksien yksityiskohdilla! ;)
Rakkaudella:
Karoliina Jasmine
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti