Reeniä reeniä!

Jee! Netti toimii taas koneellakin ja saan jälleen kuvia latailtua. Puhelimenikin on korjauksessa joten käytössä vain erittäin vanha telefooni ja siksi sillä raapustaminen on melkoista puuhaa! Ajattelin tehdä myös joistain aiheista piakkoin vähän videota, koska jotkut aihealueet koskettaa itseä sillä mittakaavalla, että kirjoitus ei varmasti toisi esiin kaikke mitä haluan (JOS OSAAN).

Mutta, kuten otsikko antaa osviittaa niin kuntoilut on aloitettu! Vedin eilen yöllä ekat juoksulenkit ja tuntui ihan hyvältä. Jotkut kerkesi Instagramin puolella nähdäkin pienen videopätkän viimeyön tunnelmista. Ensimäinen lenkki pitkän tauon jälkeen on se haastavin ja hankalin. Veri maistuu suussa ja hiki puskee pintaan. Menee aikaa ennenkuin kuntoiluun taas tottuu ja siitä alkaa nauttia. Juurikin siitä syystä vetäsen aina ensi alkuun pienemmän lenkin ihan vain siksi, että testaan omaa kuntoani ja kuulostelen kroppaa. Lenkin päätteeksi pikku spurtti ja muutama kyykky. Tuo sama tylsä metodi on nyt toistunut jokaisen raskaudesta palautumisen aikana.

Jeremiah on nyt 3kk ja viimeisin lenkki mitä tein taisi olla hänen kolmannen raskaus kuukauden aikana.. siitä on siis aikaa. Noahin, joka on nyt vähän reilu 2v, odotusaikana kävin kuntosalilla melkein päivittäin ennen tai jälkeen työpäivän melkeinpä odotusajan loppuun asti. Palautuminen Noahin raskausajasta tapahtuikin siksi melko nopeasti ja kivuttomasti. Olen huomannut, että vartaloni toimii siten, että odotusaikana paino nousee siihen tiettyyn painoon ns. ylärajaan, tein mitä tahansa, mutta suurinosa ylimääräisestä jää kuitenkin synnärille. Synnytyksen jälkeen olen mutaman viikon suhteellisen hoikka siihen nähden, että juuri olen saanut vauvan. Imetys kuitenkin kasvattaa minulla ruokahaluja sen verran, että kun synnytyksestä on kulunut tarpeeksi aikaa, alkaa paino taas nousta ja turvottaa. Olen siis isommassa kunnossa noin kuukausi synnytyksen jälkeen, kuin esim, heti seuraavana päivänä synnytyksestä (en muodollisesti, vaan painollisesti). Puoli vuotta synnytyksestä on vatsani jo palautunut ja reisiin/lantion palautumiseen menee noin vuosi. Näin yleensä.

Lupailin jo etukäteen, etten tee minkäänlaista eforttia ensimäiseen puoleen vuoteen palautumiseni edesauttamiseksi. Se johtuu siitä, että olen huomannut vartaloni noudattavan palautumisen suhteen melkeinpä samaa kaavaa urheilin tai en. Kuitenkin viimeinen 3kk on tuntunut vähintään puolelta vuodelta ja on vaikea "maata laakereillaan". Liikunta on aina ollut osa minua ja olenkin harrastanut, jos minkämoista urheilua ihan kilpatasollakin. Kotona olen iltaisin ihan tottumuksesta silloin tällöin vetänyt pienet jumpat, mutta ne ei kyllä minkäänlaista huippukuntoa tuo.

Mikä sai minut lenkille? Ihan vain se, kun katsoin minusta otettuja kuvia ja nuo kuvat ei aina vastaakkaan sitä miltä luulee näyttävänsä. Sen lisäksi yhdetkään, ei yhdetkään normaalit housut, edes raskausajan housut mahdu ylleni. Legginseissä on kuljettu jo pitkään. Ensin odotusajan ja nyt synnytyksen jälkeenkin. Onneksi nyt on kesä, että se ei sinänsä haittaa, mutta rakastan pukeutumista ja onhan se tylsää, että pukeutuminen rajautuu oman suuruuden takia. Isoja housuja omistan kyllä monet, mutta en mahdu edes niihin.. kaikista suurimpiin. Urheilu on osa minua ja ollut aina minulle terappeuttista. Urheilu ei ole siis pelkästään pakkomielteistä tietyn vartalotyypin hakemista vaan nautinnollista. Jos pitäisi valita päikkäreiden ja liikunnan väliltä niin kyllä mielummin valitsisin sen urheiliharrastuksen lepäämisen sijasta. Sama kyllä pätee syömiseen. Ruokailu versus lepo niin kyllä se ruoka vetää pidemmän korren. Ehkä siksi mä olen aina niin väsynyt ja pullea.. ha ha.

Kuntoilu ja imetys eivät aina ole sopineet minulla yhteen. Se on osasyy siihen miksi yritin venyttää kuntoilun alottamista. Olen muutenkin huono juomaan (vettä) niin siihen, kun lisää hikiurheilun ja imetyksen niin lopputulos ei aina ole hyvä. Lenkin jälkeen saattaa olla heikko olo, pyörryttää ja maidontuotanto vähentyy. Jos maidontuontanto vähenee niin kyllä silloin myös jää urheilu minulla tois sijaiseksi. Imetys minulle on kuitenkin tärkeämpi tähän hetkeen, kuin se palautuminen.

Aloitin nyt tämän juoksuhomman rennon letkeällä otteella eli mitään super timmiyttä ei tässä tavoitella pienellä aikataululla, jos ollenkaan, vaan hyvää oloa! Se, että mahtuisi niihin farkkuihin vaikkapa puolen vuoden sisään olisi kiva plussa.

On yllättävän vaikeaa hyväksyä muuttunutta vartaloaan, vaikka tiedostaa syyn asialle. Tiedostan myös sen ettei kaikkea kroppa toimi samalla nopeudella, mutta silti, oma yksilöllinenkin nopeus voi tuntua liian hitaalta. Kyllä täytyy hattua nostaa niille, jotka pystyvät rehellisesti olemaan onnellisia jokaisesta raskauden tuomasta kilosta ja muodosta. Olisi itsekin heiltä hieman opittavaa.

Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Rakkaudella

Karoliina Jasmine