Koliikkivauva

 

Juuri, kun kerkesin eilen "kehua" sitä kuinka arkemme rullaa luulleen, ettei pahemmaksi voisi mennä, löysin itseni vielä 3.40 aamuyöllä, silmänräpäystäkään vielä nukkumatta, hyssyttelemästä hysteeristä nimetöntä vauvaani tullen siihen lopputulokseen, että hänellä taitaa olla koliikki. Ei siinä mitään, jos olisin herännyt itkuun nukuttuani edes hetken, mutta samaa itkua oli jatkunut jo kello 22 asti illasta, eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen ilta näin. Takana on jo useampia vastaavia iltoja, mutta yleensä itku on kestänyt kello 22- max 1 asti aamuyöstä. Täytyy myöntää, että avuttomuus iskee tilanteessa, jossa imetys pahentaa lapsen oireita ja hyssytys ei tunnu tehoavan, kuin muutaman sekunnin ajaksi kerrallaan. Yritin muutamasti mennä maaten ja löytää siinä vauvalle tehoavan asennon, jotta pystyisin samalla itsekin huilahtaa, mutta itku yltyi joten oli vain pakko istua sängyllä heiluen, kunnes vauva vihdoin lähempänä neljää rauhoittui ja lopulta nukahti. kovempaa itkuisuutta on muillakin lapsillani ilmavauvojen vuoksi juurikin tässä iässä ollut, mutta eivät ne koskaan ole kestäneet näin kauaa.

Ei saa valittaa, tiedän, koska itsehän tätä halusin. Tiedän, että joku niin kyhertelee virne naamalla omassa sopukassaan käsiään yhteen hieroen "itsepä ryhdyit, sitä saa mitä tilaa". Yhtä aikaa, kun tunnen, että asioista ääneen kertominen ei ole valittamista vaan asioiden läpikäymistä, tunnen, että minulla ei ole oikeutta puhua asioista ääneen, koska olen valintanut tehnyt. Ehkä tämä omakin ajattelutapa juontaa suurimmaksi osaksi juurensa siitä, kuinka ihmiset tulivat jo etukäteen kertomaan kuinka en tule jaksamaan neljän kanssa.

Suunnittelin jälleen eilen kirjoitellessani kuinka huomenna ryhdistäydyn ja vien taaperoni jonnekin leikkipuistoon tai ainakin herään aikaisin aamulla häntä herättelemään ja yritän saada hänen rytmiä balanssoitua. Jos jotain positiivista edellisyön jälkeen niin sain itseni ja Noahin kaikesta huolimatta ylös tänä aamuna jo kello 8.30!! Suunnitelmat leikkipuiston suhteen taitaa vaihtua päiväuniksi, sillä aamulla peilistä katsoi tuntematon hahmo joka mustine silmäpusseineen muistutti enemmän pandaa kuin ihmistä. Aivot eivät jälleen yhdistä puhetta ja ajatuksia keskenään.. Saatan pyytää tuomaan ruokaa, mutta tarkoitan kahvikuppia tai pyydän lapsia avaamaan ovea, mutta tarkoitan oven kiinni laittamista. Ajatuksenlukijasta olisi siis hyötyä sillä ymmärrän mitä tarkoitan sanomillani asioilla, mutta turhaudun, kun muut eivät ymmärrä! Kyllähän sinun tulisi tietää, että kun puhun avaimesta, tarkoitan sukkaa! heh heh..

Yritän löytää enemmän aikaa kirjoittelulle. Suurin osa ajasta menee lasta syöttäen sohvalla puhelinta selaillen, mutta tämä tietokoneella istumisella tuntuu löytyvän vähemmän aikaa. Tässä viikkojen aikana olen kovasti pohtinut, kuinka useamman lapsen äidit etenkin, jos perheessä on vastasyntynyt, löytävät aikaa päivittäin kirjoittamiselle. Itse usein, kun tilaisuus koittaisi ja kädet vihdoin vapaat, rojahdan mielummin sohvalle hengähtämään. Yritän kuitenkin tsempata ja tänäkin aamuna mietin miten paljon uusia päivityksiä olisi jonossa.

Hyvää sunnuntaita kaikille ja voimia kaikille koliikkilasten vanhemmille! Otan mielelläni vinkkejä vastaan, jos jollain kokeneella on kertoa konsteja millä itkuisuutta saa hyssytyksen, kapaloinnin, hieronnan, mahallaan pitämisen, cuplatonin ja maitohappobakteerien lisäksi rauhoitettua tai edes vähennettyä. Panda kiittää ja kuittaa!