Yksinhuoltajan suurin haaste

Kun kuvittelet yksinhuoltajuuden haasteita niin mikä tulee listassa ensimmäisenä mieleesi? Vastuunottaminen yksin? Arjen askareiden jakamattomuus? ruokakaupassa asiointi? Isänä ja äitinä oleminen (mahdotonta, mutta yrittää täytyy) yhtäaikaisesti? Juhlien organisointi?

 

Luulenpa, että minulle tuli viikonloppuna vastaan suurin haaste yksinhuoltajana, tähän mennessä. Se  ei ollut mikään yllämainitsemista asioista, vaikka nekin päänvaivaa tuovat omalla tavallaan. Tunsin ensimäistä kertaa elämässä, että kädet ei riitä, lauantai yöllä poikani oksentaessa yskänpuuskan päätteeksi sänkynsä ja itsensä täysin käyttökelvottomaksi, minun ollessani elämäni pahimmassa vatsataudissa ja vauvan huutaessa sylissäni koliikkia! Miten hitossa tähän riittää kädet? Ensimäistä kertaa edes väsymys ei saanut minua empatiakyvyttömäksi vaan päinvastoin. Tunsin syyllisyyttä taaperoni puolesta joka pyöri omassa oksennuksessaan, siitä, että en pysty antamaan hänelle täyttä huomiotani jota sairaana lapsi on juurikin vailla.

 

Eikö perheessäni koskaan olla sairasteltu yhtä aikaa? Ollaanhan toki. Mutta silloinkin itseni lisäksi on sairastanut max 1 henkilö ja yleensä samaa tautia, jolloin kumpikin "potilas" on ollut yhtä aikaisesti vuoteen omana. On ollut helppo ymmärtää mitä lapsi kaipaa ja tarvitsee, jos käy itsekin läpi samaa. Vaikeinta yksinhuoltajuudessa on kuitenkin, oli potilaita itseni lisäksi yksi tai useampi, sairastuminen. Ja puhun siis sairastumisesta äitinä. Äidit eivät voi sairastella, koska muuten koko pakka hajoaa käsiin, ainakin se itsestä tuntuu siltä. En tiedä miksi, enkä tiedä tunteeko muut äidit näin, mutta kun sairastun ja voin huonosti tunnen suurta huolta lasten puolesta ja tulee syyllinen olo, kun en voi huolehtia heistä. Tuo sisäinen pelko yleensä pahentaa olotilaa entisestään ja haluan aina ilmoittaa jollekin läheiselle, että voin huonosti ihan vain siksi "jos jotain tapahtuu" niin tietää muutkin missä mennään.

 

Lauantai yöllä olo oli siis avuttomampi kuin koskaan, koska itse halasin vessanpönttöä vatsakramppien saattelemana, krampit vastasivat synnytyskipuj, enkä ollut koskaan kokenut moista. Koliikkivauva oli tietenkin liimautuneena käsiini. Taaperollani on jo kauan (marraskuusta asti) ollut yöllistä yskää jonka seurauksena ensimmäisinä yskäisinä öinä hän oksentelee kovan yskienpuuskien seurauksina ja tähän hänelle myös annettu tuo ventoline avaamaan keuhkoputkia. Tuo ventoline annetaan taaperoikäiselle babyhaalerin kautta (putki, jonka päässä maski, joka peittää nenän sekä suun). Arvatenkaan lapsi ei tuosta putkesta pidä vaan ahdistuu. Joskus olen joutunut istumaan hänen päälleen ja toisella kädellä pitänyt päästä kiinni, jotta saan maskin naamalle.. sen antaminen ei siis todellakaan ole helppoa paniikissa olevalle lapselle joka pyristelee vastaan kaikin mahdollisin keinoin, potkien ja repien ruumiisi jokaista osaa. En odottanut hänen saavaan tuota "kohtausta" oman sairastumiseni aikana, kun en itsekään ollut flunssassa. Olin sohvalla juuri saanut vauvani rauhoittumaan kello 1 yöllä, kun kuulin tutunkuuloisia yskänpuuskia. Riensin katsomaan ja siellä oli vastassa tuttu näky. Se siitä nukkumisesta. Vauva alkoi huutamaan uudelleen enkä tiennyt annanko taaperon odottaa omassa oksennuksessaan vai vauvan huutaa kipuitkua.. vai pitäisikö itse juosta vessaa tervehtimään. Oli kuitenkin jätettävä vauva itkemään itkujaan siksi aikaa, että sain taaperon sängystä lakanat pesuun likoamaan ja sängyn vuorattua pyyhkeillä uuden mahdollisen "kohtauksen" varalle. Sen jälkeen itkevä vauva syliin ja taapero suihkun kautta (kyllä, käytin hänet yöllä suihkussa, koska iltapala oli sen verran paksuna mössönä hänen vartaloonsa liimautunut) sänkyyn. Selviydyin kuitenkin loppuviimeksi koko koettelemuksesta, vaikka paniikin alla kerkesin jo pelätä, ettei tästä tule loppua koskaan! Samalla pyöri ajatus mielessä siitä, että tätä on yksinhuoltajan arki pahimmillaan. Kaksi eritavalla sairasta lasta sairaana olevan äidin armoilla.

 

Onneksi tämmöisetkin tapaukset on todella harvassa ja ei kestä ikuisuuksia. Voi olla, että joku yksinhuoltaja kokee toisen asian raskauttavammaksi, mutta tämä on ehdottomasti minun suurin henkinen haaste yksinhuoltajana.

 

Parempaa uutta viikkoa ja hyvää pääsisäistä! :)

 

Rakkaudella

Karoliina Jasmine